Muumimaisia kuulumisia

Heips, lueskelin huvikseni vähän tätä blogia ja totesin, että tänne on kaikista helpoin kirjoittaa matalalla kynnyksellä kuulumisia, joten kirjoitellaan sitten. (:

Mainitsin viimemerkinnässä aikovani Japaniin vaihtoon. No, eipä tullut mentyä. Koronan puolesta olisi ehkä juuri ja juuri päässyt, mutta erinäiset syyt saivat miettimään asiaa uudestaan ja peruin itse vaihtoni vain joitakin kuukausia ennen vaihtoa. Tämä tapahtui siis sen jälkeen, kun olin ensin käynyt lahjoittamassa Terveystalolle muutaman satasen keuhkoröntgenistä ja muista vaihtoyliopiston vaatimista tutkimuksista. No, tiedänpähän ainakin, että keuhkot ovat kunnossa. (Vaihtoon aikoville muuten varoituksen sanana, että YTHS ei ilmeisesti tee vaihto-opintoihin liittyviä terveystarkastuksia, jollei vaihto kuuluu pakollisena osana tutkintoon)

Vaihtokohteeni olisi muuten ollut niinkin tunnettu yliopisto kuin Kiotossa sijaitseva Ryukoku, josta en tiennyt hakuvaiheessa käytännössä mitään muuta, kuin sen, että siellä pääsisi luultavasti opiskelemaan sekä japania että japaniksi. Minulla oli vähän hakusessa prioriteetit sen suhteen, kumpaa haluan enemmän, ja peruinkin kertaalleen hakemukseni Hokkaidolle (jossa tarkoitus oli opiskella psykaa japaniksi). Lopulta tosiaan peruin Ryukokunkin, mutta jälkeenpäin ajatellen tuo ei kyllä suuremmin kaduta. Pistin sen sijaan prioriteetiksi tehdä harjoittelun aikaisemmin, ja tuohon arkipäiväni nykyään kuluvatkin - siitä en tosin kirjoittele enempää täällä blogin puolella. Kiinnostuneet laittakoot viestiä tai kysykööt suoraan jossakin.

Niin, ja jos jollakulla on kysyttävää esim. Ryukokun hakuprosessista tai muusta, siitäkin saa kysellä, koska ehdin käytännössä ihan loppuun asti ja peruin vaihtoni oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt alkaa palloilla suurlähetystön ja viisumiasioiden kanssa.

Muttajoo. Syy, miksi kirjoittelen tänne, on ehkäpä osittain se, että blogin vanhat merkinnät saivat mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Ajattelinkin, että voisin vielä täälläkin mainita, että blogin vanhemmissa merkinnöissä esiintyvä mieshenkilö ei ole enää mukana allekirjoittaneen elämässä. Mietin jonkin aikaa, pitäisikö tämä blogi pistää historian kirjoihin ja pois näkyvistä, mutta lopulta päätin kuitenkin jättää tämän suunnilleen entiselleen. Tämä on joka tapauksessa tärkeä kokoelma muistoja (/herkullisia ruokia) vuosien ajalta, joten olisi tuntunut hassulta poistaa kaikki vain yhden muutoksen vuoksi. Bloggailen kyllä myös muualla, mutta henkilökohtaisesta elämästä postailuun tämä on aina ollut se paras paikka.

Elämäni on kuitenkin edennyt suorastaan pelottavan mukavasti viime aikoina, ja satuin muun muassa menemään kihloihin maaliskuussa.

...mutta ei tällä kertaa sen enempää. Lähinnä ajattelin ilmoitella tänne, että olen hengissä, vaikka vaihto jäikin väliin (jos joku sattui odottelemaan postauksia siitä, pahoittelut). Syksyn paikkeilla olisi kuitenkin tarkoitus päätyä Japaniin, joten jos tämä suunnitelma toteutuu, niin alan luultavasti viimeistään silloin bloggailemaan taas aktiivisemmin - tai jos en, niin ainakin Japanimurmelin puolella tulee luultavasti näkymään jotakin. Myös Instagrammiani saa seurata, vaikka tili onkin lukon takana (@miruchup).

Elämän kuulumisia

Heips, ajattelin tännekin jotain kirjoittaa - ihan siltä varalta, että tämä systeemi vaikka keksisi poistaa blogeja epäaktiivisuden vuoksi. Vaikka viimeinen postaus onkin yli kolmen vuoden takaa, tämä blogi on kuitenkin minulle aikamoinen muistojen kokoelma, joten en haluaisi tämän häviävän bittiavaruuteen.

Kuva, jolla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa.

Ihan ensiksi voisin mainita, että Japanissa olen käynyt viimeksi vuonna 2019. Olen siis palloillut nousevan auringon maassa vielä Waseda-aikojen jälkeenkin, mutta viimeisin matka ajoittuu aikaan ennen koronaa - itse asiassa vuoden 2019 keväälle. Ei siis ole ihme, että Japanipuutostilani alkaa olla jokseenkin vaikeasti siedettävää tasoa, vaikka tekemistä on riittänyt täälläkin.

Opiskelen nykyään psykologiaa. Valmistuin Itä-Aasian tutkimuksesta ihan kunniallisesti tavoiteajassa - gradu ei ollut täydellinen, koska käytin vahingossa kaiken energian teoriaosuuteen - mutta tämän jälkeen minulla oli pienehköjä työllistymishaasteita (pitkälti alueellisten rajoitusteni vuoksi). Olen kuitenkin päässyt kokeilemaan kaikenlaista, joka on ehkä vähän auttanut tuuppimaan minua oikeaan suuntaan. En tosin edelleenkään ole aivan varma, mitä haluan "isona" tehdä - tai sanotaan vaikka niin, että haluan tehdä niin montaa asiaa, etten ole vielä osannut valita, mihin keskittyisin ensimmäisenä.

Sen tiedän, että pizzan syömiseen haluan ainakin keskittyä vielä tulevaisuudessakin.

 

Olen yrittänyt Japaniinkin päin töihin useampia kertoja, mutta tähän mennessä nämä pyrkimykset eivät ole johtaneet juuri muuhun, kuin hyödyllisiin haastatteluharjoituksiin, kohteliaan sähköpostikielen masterointiin ja japaninkielisen CV:n äärimmäiseen hiomiseen. Olen lannistumatta pyrkinyt ajattelemaan, että syynä on korona, mutta rehellisesti sanottuna osasyynä on varmasti myös humanistisen puolen tutkintoni ja teknisen osaamisen puute - ja tällä tarkoitan esimerkiksi sellaisia hyödyllisiä taitoja, kuten ohjelmointia. Olen tosin viime aikoina päätynyt siihen lopputulokseen, että haluan ehdottomasti tehdä töitä ihmisten kanssa, joten ehkä on parempikin, jos putoan pois sellaisista hauista, joissa pääpaino on muualla. 

Jos jotakuta lukijaa kuitenkin kiinnostaa Japanissa työskentely, suosittelen valitsemaan pääaineeksi jonkun muun, kuin Japanin kielen ja kulttuurin. Itä-Aasian tutkimuksen opiskelu oli ihan hirveän kivaa ja voin sanoa kokevani itseni j/Japani-asiantuntijaksi, mutta Japaniin työllistymisen kannalta pelkkä kielitaito ei vielä ihan hirveän pitkälle vie - tai siis, miksi palkata ulkomaalainen ulkomailla asuva japania osaava, kun Japanissa asuvan japania puhuvan palkkaaminen on huomattavasti helpompaa ja halvempaa?

Mutta. Syy miksi oikeastaan halusin kirjoittaa tänne, on se, että olen hakenut jälleen vaihtoon. Tällä(kin) kertaa kohteena on Japani (kerron tarkemmin, jos homma toteutuu) ja ajanjaksona kevätlukukausi 2022. Ei kuitenkaan ole vielä varmaa pääsenkö läpi yliopiston viimeisestä hausta. En myöskään tiedä, miten paljon korona ehtii vielä sotkea asioita. Toivottavasti mieluummin vähemmän kuin enemmän. Halusin kuitenkin kirjoittaa asiasta tänne nyt, sillä muutoin koko asia saattaa jäädä kokonaan mainitsematta, jos lopulta saankin vain hylkäysviestin. Jos taas satun pääsemään, tulen luultavasti taas pitämään täällä jonkinlaista kirjaa elämästäni. (:

 Eipä sen enempää tällä kertaa. Jos hiljaisuuteni jatkuu vielä ensi huhtikuussakin, tiedätte, että vaihtosuunnitelmani kierähtivät katuojaan. Minulla on tosin onneksi sen verran varasuunnitelmia, että ei tuo maailmanloppu olisi, vaikka harmillista tietysti.

Takautuvasti valitusta (ja vähän muutakin) Wasedan kevätlukukauden kursseista

Löysin luonnoksista unohdettuja muistelmia vaihtovuoden toisen puolikkaan kursseista, ja päätin kirjoittaa kyseisen raakileen loppuun ihan Wasedan kurssitarjottimesta kiinnostuneita varten.

Wasedaan aikomattomia sun muita suosittelisin kenties jättämään väliin ja vaikkapa nostalgioimaan vanhoja Japaninmatkojani (harrastin tätä itse jokin aika sitten, ja seasta löytyi niin nolompia kuin vähemmän nolompiakin juttuja, mutta oi oi nostalgia).

Niin, ja koska kursseista ei ole kuvia, merkinnän kuvapuoli täyttyy tällä(kin) kertaa ruoalla!

Maanantai

Kuullunymmärtämistä 7 (聞きとれなくても再構築できるようになる7)
Kuunneltiin ja kirjoitettiin kunnon sanelu-tyyliin (pilkut, pisteet ja kaikki pienet yksityiskohdat). Lisäksi katsottiin ajankohtaisohjelmia ja tiivistetään niitä esseiksi hyvin nopealla aikataululla. Iso osa tunneista meni siihen, kun opettaja selitti mitä meidän pitää milloinkin tehdä, ja miten meidän pitää oppia kuuntelemaan opettajan ohjeita tarkkaan - johon tämä kurssi on kuulemma ihan täydellinen. Kokonaisuutena oikein opettavainen kurssi, jolla joutui kirjoittamaan käsin nopeasti ja paljon.

Työuran pohdintaa 4-5 (「働く」ことを考える4-5)
Mietin jossain vaiheessa, että miten ihmeessä tason 4-5 opiskelijat oikeasti selviää tästä kurssista, mutta toisaalta eipä tällä kai vaadittu ymmärtämään kaikkea... Oli hyvin hyödyllinen urapohdinnan kannalta + auttoi motivoimaan työnhakuun Japanissa, vaikken olekaan siellä töitä hakemassa. :D

Taiguu communication 7-8 (待遇コミュニケーション7-8)
Otin tämän kurssin siksi, että olin tykännyt ko. opettajasta yhdellä syksyn keigo-kurssilla. Ei ehkä ihan sellainen kurssi kuin odotin, mutta ihan kiva kurssi silti! Opeteltiin kommunikaatiota monelta eri kantilta, tavoitteena saada jonkinlainen pohja "omantyyliselle" puhetyylille. Eli esimerkiksi sellaisia juttuja, kuten että jos ylikohteliaisuus tai nöyryys ei tunnu sopivan omaan persoonallisuuteen, niin ei ole pakko vetää niin överiksi, kuin kirjoissa (tai monilla muilla kursseilla) ehkä opetetaan, ynnä muuta vastaavaa. Oli ihan mukava kurssi, ja meitä oli niin pieni ryhmä, että sai aina henkilökohtaiset ja laajat vastaukset niihin tyhmimpiinkin kysymyksiin.

Onomatopeia 4-5 (オノマトペを学んで、話そう4-5)
Pienen tason kurssi, mutta taso ei kyllä näkynyt läksyjen määrässä tai kurssin työläydessä muutenkaan. Saatiin aina läksyksi kaiken maailman kuva- ja sarjakuvaselityksiä + päälle vielä lauseiden ja esimerkkikeskustelujen kirjoittamista, ja läksyissä meni perfektionistilla monesti useampi tunti. Olen erittäin huono onomatopoeettisissa ilmauksissa, joten kurssi tuli tarpeeseen. Lisäksi tällä oli myös hauskaa, unohtumattomimpia hetkiä olivat muun muassa ne kerrat kun kirjoitettiin rakkaustarinaa parin aasilaisen pojan kanssa, ja sitten tuo kaksikko esitti kyseisen tarinan tunteella luokan edessä (itse olin kertoja). Toinen oli se, kun kirjoitin hienon rakkausrunon, ja sitten päädyin ryhmään, jossa oli mun lisäksi 5 aasialaista poikaa, ja ne innostui siitä mun runosta vähän liikaakiin -> päädyttiin esittämään sekin luokan edessä ja saatiin mahtavat aplodit, joilla tuskin oli mitään tekemistä mun runonkirjoitustaidon kanssa. :__D

Väliin tunnelman kevennykseksi maailman parasta pizzaa: Domino'sin ihanaa valkosipulista yakiniku-pizzaa (高麗カルビ), jonka syömättä jättäminen on suorastaan rikos, vaikka hintakin on varsin rikollinen 3500 jeniä (L-koko).

Yakiniku itsessään on myös varsin hyvää - myös kotona paistettuna. ♥ 

Tiistai

Luennon ymmärtämistä ja muistiinpanojen tekoa 5-7 ja 7-8 (2 luentoa putkeen) (講義理解とノート・テイキング)
Hyvin korkean tason kursseja molemmat. Katsottiin ja kuunneltiin uutisia ja ajankohtaisohjelmia, kirjoitettiin muistiinpanoja ja tehtiin kuullunymmärrys-tehtäviä. Opettajan häsläystä ja ajoittaisia täysin randomeja juttuja lukuunottamatta tempo oli hyvin nopea, ei hirveästi ehtinyt kanjeja tarkistella. Korkeamman tason kurssilla muistiinpanot jäivät myös monesti melko vajaiksi, vaikka kaiken olisikin ymmärtänyt. Summa summarum, parhaita ja hyödyllisimpiä kursseja koko lukukautena.

Kielioppia 5 (コミュニケーションの日本語文型5-2)
Otin kertauksen vuoksi. Ope oli ihan hauska, mukavan ironinen, mutta toisaalta en tykännyt siitä, että se aina niin tietäväisesti kertoi meille kaikenlaisia "yleisiä faktoja" Japanista ja japanilaisista, vaikka nämä "faktat" oli välillä melkoisen pielessä. Mutta hyvää kielioppikertausta oli + tunneilla oli yllättävän hauskaa ottaen huomioon, että kyseessä on melkoisen kuiva kielioppikurssi.

Business-japania 6 (職場でのコミュニケーション6)
Oli ok kurssi siihen asti kunnes alettiin saada epäinhimillisiä tehtäviä. Eräällä kerralla saatiin tehtäväksi väsätä pareittain esitelmä ja opetella se ulkoa seuraavaan tuntiin mennessä. Tunnilla tähän annettiin aikaa peräti vartti ja paperia ei saanut edes vilkaista itse esitelmän aikana. Samantyylisiä ulkoaopettelu-tehtäviä riitti muutenkin. Kehitti ehkä business-japania enemmän paineensietokykyä ja esitelmänpitotaitoa, mutta toisaalta työelämän kannalta ehkä ihan hyödyllistä.

Japania uutisten ja draaman kautta 4-5 (ニュースと映画・ドラマで学ぶ日本語4-5)
Katsottiin/kuunneltiin draamaa/uutisia koko kurssilla yhteensä suunnilleen puoli tuntia, muu aika meni sanoja päntätessä (itselle uutena tuli mm. poliisislangia XD), aksentteja ja intonaatioita harjoitellessa sekä puhekielen sääntöjä opetellessa. Tällä kurssilla oli välillä äärimmäisen aivottomia tehtäviä, kuten sellaista että lausutaan lauseita heitellen joka väliin "ne" tai "sa", tai sitten sellaista että opetellaan täysin hyödytön keskustelu ulkoa, ja sitten kaikki kurssin osanottajat vuorotellen lausuvat sen ja jos yksikin äänne menee väärin niin uusi yritys ensi viikolla... Välillä äärimmäisen ärsyttävää ja hyödyttömän oloista, mutta tämän kurssin (välillä jotain lastenelokuvien ilkeää noita-akkaa muistuttava) ope oli aivan loistava! Korjaa pienetkin intonaatio/aksentti-virheet ja pakottaa toistamaan lausetta niin kauan, että lausuminen menee täydellisen oikein. Koska tämä on matalan levelin kurssi, niin voin ihan ylpeilemättä sanoa, että mun lausuminen oli kyllä sieltä parhaasta päästä tällä kurssilla, mutta silti ope korjaili välillä minuakin. Joka on ihanaa, koska haluan oikeasti täydellisen aksentin + virheiden tekemiskynnys pieneni taas mukavasti.

Väliin vähän liukuhihnasushia.

Koska liukuhinasushi-ravintoloiden maguro ei kuulemma ole tilaamisen arvoista, syön aina magurotatakia. 

Keskiviikko

Japanin lausumiskurssi: rytmi, aksentti ja intonaatio (日本語の発音（リズム・アクセント・イントネーション）を学ぶ3-4)
Matalan tason kurssi, mutta silti yksi vaikeampia kaikista kursseistani. Lausumiseni ei kokonaisuutena ole huonoa: törmään todella harvoin tilanteisiin, jossa japaniani ei ymmärretä tai sitä korjaillaan, ja lisäksi moni myös sanoo, että kuulostan lähsetulkoon natiivilta. Tiedän kuitenkin itse, ettei lausumiseni ole täydellistä, ja ongelmani on varsinkin aksentti. Intonaatiossa, rytmissä sun muissa ei ole niin suurta ongelmaa, mutta se aksentti... En vain tajua, mitä nousevalla ja laskevalla aksentilla edes tarkoitetaan. Jos joku sanoo "ame" (karkki) ja "ame" (sade) peräjälkeen eri aksenteilla, tunnistan kyllä kumpi on kumpi, mutta jos alan itse lausumaan niitä niin ne menee oikein vain ja ainoastaan hyvällä tuurilla. En vain ymmärrä, miten oikein pitäisi ääntää, että saisi äänteitä nousemaan/laskemaan.

Anyways, tällä kurssilla pääsin sitten kunnolla toistelemaan noita aksentteja ja kaikkea mahdollista muutakin. Yleensä tehtävät yms meni hyvin, ope ihmetteli jossain välissä että mitä edes teen koko kurssilla, mutta kokeet taas oli välillä ihan painajaismaisia. Sain jotenkuten opeteltua aksentit ulkoa, mutta en siltikään tunnista kuullessa puhutaan alkoholista vai lohesta (molemmat sake, itse puhun tosin lohesta shakena) tai muista tarpeeksi hyvin, mitkä verbit on laskevia ja mitkä ei. Lisäksi kurssin lopputyö, draaman näyttely, meni hyvin huonosti kiitos ryhmämme järkevän päätöksen olla harjoittelematta yhdessä. :))) Kaikesta huolimatta meni kuitenkin läpi + opin paljon lausumisesta, mutta ei mun aksentti kyllä hirveästi parantunut, kun kukaan ei osaa kertoa mitä suunlihaksilla oikein oikeasti pitäisi tehdä. :___D

Perinnekulttuuria & popkulttuuria 6-8 (伝統文化とポップカルチャーを探る6-8)
Vaikutti nimen perusteella hauskalta ja rennolta - toisaalta opettajan nimen perusteella tiesin, että läksyjen osalta ei tulisi olemaan rentoa. Joka tunnille piti kirjoittaa käsin vähintään 1-2 liuskaa jostain perinne/popkulttuuriin liittyvästä aiheesta, ja lisäksi saatiin välillä myös muita mukavia läksyjä. Kiva kurssi kuitenkin, tunneilla oli paljon ryhmäkeskustelua ja sai mielenkiintoista informaatiota kaikesta mahdollisesta. :)

Kriittistä lukemista 5-6 (クリティカル・リーディング5-6)
Teki mieli laittaa tuo kurssin nimi lainausmerkkeihin, ei meinaan kyllä vastannut nimeään millään lailla. :__D Käytiin aina yksi teksti läpi kerrallaan, käyttäen siihen joku 3-4 kurssikertaa. Ensin luettiin teksti ja pohdittiin mitä kirjoittaja on halunnut sanoa. Tässä vaiheessa omilla mielipiteillä tai kritiikillä ei ollut sijaa, vaan keskityttiin nimenomaan siihen, mitä kirjoittaja ajattelee. Seuraavalla tunnilla siirryttiinkin jo pois tekstistä, ja puhuttiin ko. tekstin aihepiiriin liittyen omista kokemuksista, mielipiteistä ynnä muusta, ja tätä jatkettiin aina useamman tunnin ajan. Kurssilla keskusteltiin paljon ja pohdittiin omia mielipiteitä, elämää, tulevaisuutta & kaikkea mahdollista, mutta ei tosiaan paljoa luettu, varsinkaan kriittisesti. Tykkäsin silti kurssista ja oli kiva päästä aina juttelemaan japanilaisten vapaaehtoisten kanssa.

Japania animen kautta 4-5 (テレビアニメで学ぶ日本語4-5)
Tämän otin ihan mielenterveyttäni varten, koska oli pakko saada joku rennompi kertaukseen sopiva kurssi muiden kurssien vastapainoksi. Ja olihan tämä rento, sanalistoissa ei hirveästi ollut sellaisia sanoja, joita en olisi ennen kuullut. Kuullunymmärtämisetkin olivat pääasiassa helppoja, muutamaa täysin mahdotonta lukuunottamatta (opettaja päivitteli aina seuraavalla tunnilla, että miten on mahdollista ettei juuri kukaan ole saanut oikein sitä ja sitä repliikkiä). Mutta ei tälläkään tunnilla laiskottelemaan päässyt, varsinkaan jos on niin perfektionisti kuin minä... :__D Niin ja pakko mainita, että en tosiaan yleensä animea katsele nykyään (paitsi kengolla koko perheellä sazae-chania ja marukoa), niin oli sinänsä ihan sivistäväkin kurssi.

Loppuun vielä yakitoria. Kengon iskä toi monesti näitä meille lounaalle. Tykkään eniten kanan nahasta, maksasta, sunagimosta (kivipiira?) ja valkosipuli+ihanan rasvainen kana -tikuista, joiden ostaminen tosin loppui siihen, kun eräs tajusi, että se valkosipulihan on 99% varmasti kiinalaista...

  Herra toi usein myös mun pyynnöstä hijiki-salaattia ja tuota papu-tofu-seesam-juttua. ♥

Ja se siitä! Saatiin eilen arvosanatkin noista kursseista, ja kaikki meni läpi, wohoo. :') Olen muuten merkinnän hämäävistä kuvista huolimatta jo Suomessa.

Mie

Otsikon Mie viittaa sitten paikannimeen, en ole kirjoittamassa mitään esseetä itsestäni.

Ennen Mie-seikkailuja tosin pakko hehkuttaa yhtä asiaa: vaihtovuoteni Wasedassa on nyt virallisesti ohi! ♥ Sain suoritettua kaikki kurssit kunnialla loppuun, lukuisia esitelmiä, kokeita ja viime hetkillä muistettuja esseitä myöten. Ainoa juttu, joka jäi välistä oli jäähyväisparty, jossa oli tarkoitus käydä hyvästelemässä kaikki puolitutut tuttavuudet, joita vuoden aikana kertyi + syömässä sushia + voittamassa jotain kivaa bingosta, mutta vaikutti sen verran kuivalta tilaisuudelta, että jätin väliin.

Täällä on tällä hetkellä ihan mukavan lämmin, parhaimmillaan 35 asteen superhelleputki vähän taukosi ja tällä hetkellä ulkona on vain 26 astetta - suorastaan kylmä siis. :D Kuumuus on loppujen lopuksi ihan siedettävää: ainakin on helppo valita vaatteet ulos eikä tarvitse pohtia, että pitäisikö kerrospukeutua tai ottaa mukaan pitkähihaista (vastaus molempiin on muuten hyvin selkeä ei, paitsi silloin kun on menossa kouluun tai johonkin kauppaan pidemmäksi aikaa lojumaan, koska ilmastointi jäädyttää sisätilat välillä ihan jäätäviksi).

Muttajoo, siihen Mien reissuun siis! Huitaistiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä shinkansenilla Nagoyaan ja jatkettiin sieltä hitaammalla junalla Mien prefektuuriin, Tsu-nimiseen paikkaan, jossa lojuttiin 4. päivään asti.

Ensin Mien hienoudet pähkinänkuoressa:
- Suicat ja muut älykortit ei toimi JR:n junissa, muilla linjoilla ihmeellisesti välillä toimii
- Asemilla ei läheskään aina ole lippuportteja tai lippuautomaatteja (maaseudun miehittämättömät asemat ♥).
- Vaaleahiuksisena länsimaalaisena olet kuin eläintarhasta karannut norsu, jota tuijotetaan häpeilemättä ja taukoamatta.
- Vielä kuumempi kuin Tokiossa (siis ainakin oli silloin kun siellä käväistiin :__D)
- Peltoja ja vuoria riittää ♥
- Jos haluat mennä jonnekin, saat ensin istua junassa tunnin tai pari ja sitten kävellä vielä puolisen tuntia päälle - siis jos ei ole autoa käytössä.
- Kun olet kuolemaisillasi janoon ja tarvitset juomista, lähin konbini/juoma-automaatti on yleensä vähintään kilometrin päässä.
- Ihmiset ei tuhlaa ystävällisyyttään turisteihin, vaan asiakaspalvelijoiltakin saa 90% todennäköisyydellä hyvin töykeän vastauksen, mitä sitten ikinä kysyikään. Tutkittiin tätä myöhemmin netissä, ja ei ilmeisesti johdu pelkästään meistä, koska Mie oli lähes viimeisellä sijalla "prefektuurit järjestyksessä ihmisten ystävällisyyden mukaan" -listalla.

...ensimmäinen kerta kun tuli kunnolla koettua Japanin maaseutua, ja pakko sanoa, että vaikka olikin rentouttavan vähän ihmisiä, niin ei mikään hirveän hyvä kokemus ollut. :___D Autolla matkustaessa olisi luultavasti mennyt huomattavasti paremmin. Mutta oli kumminkin hyvä kokea tämäkin! Toisin kuin matkatoverini, en kadu sitä, että tuolla käytiin - myönnän tosin, että olisi ehkä paremminkin voinut reissu sujua.

Päivä 1: Junailua

Hypättiin shikanseniin Shinagawasta! Varattiin paikat sen verran myöhään, ettei enää saatu kahden hengen paikkoja, mutta saatiin sentään ikkunapaikka + keskipaikka kolmen rivistä. Seurana meillä oli sellainen reilu kolmekymppinen gyaru-nainen, jonka kaverit istui toisella puolella käytävää ja niillä oli sen verran omaa kivaa, että saatiin lounastella rauhassa.

Vaikka tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy muuten se kaikista hitain Kodama-shinkansen, joka pysähtyy joka asemalla, me mentiin Nozomilla. :) Hinta sama kuitenkin + päästiin perille mukavan nopeasti. Korvat tosin meni lukkoon niin monta kertaa, etten jaksanut edes laskea...
 

Nagoyaaaa~ Päästiin pois asemalta ja kohdattiin järkyttävä kuumuus. Tämä oli niitä helleputken alkupäiviä, ja Tokiossa oli ollut vielä jokseenkin viileä (= t-paidassa selviää hikoilematta jos ei kävele kovaa ja pysyttelee varjossa), joten tuomittiin Nagoya heti järkyttävän kuumaksi kaupungiksi. Tokioon palatessa tosin huomattiin, että sinnekin oli tullut suht kuuma... :D

Ei löydetty/jaksettu etsiä Nagoyasta juuri mitään kiinnostavaa, todettiin vain että jotain Osakamaista siinä on ja palattiin asemalle.

Junaan ja kohti meidän hotellin hinnan ja vapaiden huoneiden perusteella valittua random päämäärää, eli Tsu-nimistä kaupunkia. Kesti junalla muistaakseni tunnin.

Tsun asemaa ylhäältä päin kuvattuna. Tuo oli suht pieni paikka, oli siellä pari kahvilaa ja famiresua, mutta ei vaatekauppoja eikä edes kunnon supermarkettia ihan aseman lähistöllä. Vähän kuin Kouvolan keskusta vielä vähän nykyistäkin kuolleempana, niin että kaikki käy shoppailemassa autolla Veturissa sun muissa autokeskuksissa. Noihin autokeskuksiin onneksi pääsi kävelemälläkin, taisi joku kilsa olla matkaa vain.

Hotelli oli ihan kiva, siisti ja sopivan kokoinen. Ei ollut kylpyammetta, mutta sen sijaan vessa ja suihku oli molemmat kivan tilavia eikä tungettu unit bath-tyylisesti samaan tilaan. Tohvelitkin oli varsin tyylikkäät ja melkein tarpeeksi isotkin. Pyjamatkin oli varsin söpöt, hilluin niissä käytävilläkin peräti yhden kerran, kun viimeisenä iltana käväisin huoneen hintaan kuuluvassa onsenissa. Oli kiva kokemus, mulla oli vieläpä niin hyvin tuuria ajoituksen kanssa, että pääsin saunomaan & kylpemään ihan omassa rauhassa. :)

Ilmaisen kylpylämeiningin lisäksi hotelli tarjosi myös kipon raamen-nuudeleita joka ilta. Käytiin tosin syömässä noita vain kerran, kun ajankohta (21:30-23:00) oli vähän myöhäinen iltaruoalle. :D

Ekana päivänä ei tehty juuri muuta kuin kirjauduttiin sisään hotelliin ja käytiin vähän kävelemässä lähiympäristössä.

Löydettiin tällainen nätti paikka ihan meidän hotellin läheltä. :')

Vilkutan jollekin randomille (olemattomalle ihmiselle). Ehkä joutsenelle, niitä oli aika reippaasti liikkeellä. Tai lentävälle fisulle.

Käveltiin rantavalleja pitkin ja sirkkojen suristessa eksyttiin myös erään kieltomerkin tuolle puolen ("pääsy kielletty toistaiseksi koska ei enää jakseta kerätä teidän roskia" -tyylinen merkki kyseessä). Tuon kieltomerkin takaa löytyi myös useampi paikallinen, muun muassa eräs hirveän ystävällinen mäyräkoiraa ja buldoggia ulkoiluttava mummo. Se ihmetteli kovasti, että mitä ihmettä me Tokiosta asti tyhjälle maaseudulle tullaan ja toivotti meille hauskaa matkaa. Oli ehdottomasti mukavin ihminen koko matkan aikana tavatuista ihmisistä. :')

Mummon koirien kohtaamisen jälkeen kohdattiin myös kissoja. Ensin huomattiin vain tuo yksi tumma kisu, seuraavaksi muutaman lisää, seuraavaksi kyltti "varo kissoja" ja sen jälkeen tarkemmalla katsastelulla tajuttiin, että tuolla pihalla oli varmaan ainakin 30 kissaa... :____D Yksikään ei näyttänyt kovin ystävällistä naamaa, joten ei tehty sen enempää tuttavuutta vaan häivyttiin vauhdilla eteenpäin.

Tässä meidän myöhäinen päivällinen Aeon-kauppakeskuksessa. Oli hyvää. ♥ Oltaisiin syöty paikallisherkkuja jos oltaisiin löydetty, mutta ei löydetty, joten päädyttiin tähän.

Paluumatkalla hotellille oli mukavan pimeää, katuvaloja oli hyyvin vähän ja yhdellä pitkällä välillä ei oikeastaan ollenkaan. Kaduin muumiheijastimien jättämistä Suomeen, mutta ei onneksi jääty auton alle kumminkaan - pudottiin vain katuojaan kertaalleen. :___D Yleensä katuojat on peitetty kivilaatoilla, mutta huomattiin seuraavana päivänä valoisaan aikaan, että Miessä niistä varsin suuri osa on avonaisia, ja osa vieläpä varsin syviä. Onneksi pudottiin sellaiseen, joka ei ollut kovin syvä ja lisäksi vielä onneksi kuivakin...

Päivä 2: Turisteilua

Tämä päivä oli varsin kiireinen ja alkoi erittäin huonosti. Mulla oli särkenyt päätä edellisestä illasta alkaen, mutta en ollut tajunnut ottaa kipulääkkeitä mukaan, joten kärsin ja ajattelin että nukkuminen parantaisi asian. No, en kovin montaa tuntia saanut nukuttuakaan, ja aamulla päätä jyskytti niin, että hyvä kun pääsi sängystä ylös. Ja ei siinä vielä mitään, mutta ylös nouseminen sai aikaan vielä ihan järkyttävän huonon olon ja sahalaitanäkymiä = kunnon aurallinen migreeni. Istuin siinä sitten lattialla ja tuo toinen juoksi etsimässä mulle kipulääkkeitä (joita saatiin respasta peräti yksi kappale). Vähän ajan päästä sitten onnistuin paranemaan sille tasolle, että sain syötyä ja päästiin lähtemään liikkeelle & ostamaan kipulääkkeitä.

Kierreltiin vähän ympäriinsä ja ensimmäinen kunnon turisteilukohde, johon päädyttiin, oli Ise.

Ise on kuuluisa lähinnä Ise Jingusta (pyhäkkö) ja Ise-ebistä (jättikatkarapu), arvatkaa vaan kumpi meitä kiinnosti enemmän... :

Herkullisen näköinen kaveri, eikös? ♥ Ei tosin noita popsittu, on sen verran kalliita. Päädyttiin lopulta lounaalle random family restauranttiin, jossa syötiin tendonit. Eivät ole sen arvoisia, että tarvitsisitte kuvaa niistä - sanon vain, että en ole koskaan ennen nähnyt niin isoa chikuwa-tempuraa.
*chikuwa on sellainen putki, joka on tehty mm. kalasta, jauhosta, sokerista ja munanvalkuaisesta. Suosittu erityisesti vanhusten keskuudessa. 

Viereisen pöydän keskustelut oli myös varsin kuivia, ne tuijotti meitä koko ajan (mulkoilukaan ei auttanut), joten päätettiin sitten vastapalveluksena kuunnella niiden keskusteluja hyvin tarkkaavaisesti. Nuoria about 20-30v heppuja olivat, mutta keskustelivat ravivedonlyönnistä kuin mitkäkin keski-ikäiset. :D

Syödessä tuli pieni rankkasadekuuro, joten siksi näyttää vähän märältä. Onneksi loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. :)

Leikin osaavani tämän käsienpesuhomman, vaikka oikeasti en osaa...

Ei löydetty mitään varsinaista pyhäkköä eikä jaksettu harhailla etsimään, mutta sen sijaan löydettiin reippaasti japanilaisia ikäihmisiä. Moni nappasi vähän puu-poweria tuosta isosta puusta ennen lähtöä. Ehkä meidänkin olisi pitänyt, niin olisi ehkä matka sujunut vähän paremmin. :___D

Ise-seikkailujen jälkeen päätettiin vielä katsastaa merestä pilkistävät pariskuntakivet, eli Meotoiwa (夫婦岩). Kutsuttiin tosin sitä fuufuiwaksi puoli matkaa (kiitos hämäävien kanjien), ja piti taas tarkistaa tuo oikea nimi, kun ei sitä millään muista...

Uutuuttaan kiiltävä juna. Asemakin kiilsi, vaikka olikin miehittämätön ja sisäpuolelta melkoisen ränsistynyt, saatte siitä pari kuvaa merkinnän lopuksi.

Tämä arkkitehtoninen luomus on toiselta nimeltään vessa. Varsin nättiä, kuin jossain keski-Euroopassa konsanaan. Sisätilojen kunnosta ei ole tietoa.

Saatiin taas kävellä jonkin matkaa, mutta eipä se niin kauheasti haitannut.

Ja tässä meidän pääkohde! Tai siis kuvia siitä. "Näinkin kauniilta eri valaistuksissa".

Tässä kuvassa näkyy nyt vihdoinkin see pääasiakin, eli ne kaksi kiveä! Niistä löytyisi kyllä parempiakin kuvia, mutta teki mieli laittaa tällaisia, missä on kaikkea muutakin...

Esimerkiksi tässä kuvassa ne on varsin edukseen taustalla. Tästä tulee jostain syystä Zelda Wind Waker -peli mieleen, olenko ainoa vai onko niillä oikeasti jotain yhteistä?

Tuolla rannalla oli hirveästi pieniä mustia ötököitä jotka vilisivät torakan vauhtia ympäriinsä, mutta myös tällaisia pieniä rapuja. Kun tuo vielä tuosta vähän kasvaa, niin siitä tulee hyvä lounas jollekin.

Nautittiin ilta-auringosta ja aaltojen loiskeesta jonkin aikaa, ja sitten lähdettiin takaisin kohti asemaa. Junia oli yllättävän hyvin, jopa kerran tai pari tunnissa, niin ei jouduttu ihan hirveästi miettimään, että miten päästään takaisin hotellille.

Paluumatkalla eräällä kapeahkolla kadulla vastaan tuli tällainen pulunkasvattamo, oli kuin suoraan kauhuelokuvasta vaikkei tässä kuvassa kovin kauhealta näytäkään. :D

Niin ja tässä se asema! Sopiiko maisemaan? Kouvolan Manski tulee varmaan näyttämään yhtä epätasapainoiselta, jos siihen joskus oikeasti tehdään lasikatto... Ei kai sellaista ole ilmestynyt nyt vuoden aikana? :D

Kyseisen aseman nimi on muuten Futaminoura (二見浦), ei ikinä muistettu sitä ja jostain syystä kutsuttiin paikkaa Ninomiyaksi Arashin Ninon mukaan, ei aavistustakaan miksi, mutta olipahan jotain hupia elämässä. :__D

Tässä asema sisäpuolelta. Olemattomat lippuportit ja lopullisesti suljetut lippuluukut. Kai niissä on joskus ollut työntekijöitäkin, kun ne olemassa kerta on.

Tässä lapussa käsketään ostaa lippu junasta tai pääteasemalta. Me oltiin laiskoja ja maksettiin vasta päätepysäkillä, eikä edes tajuttu, että oltaisiin voitu valehdella nousseemme vasta edelliseltä asemalta kyytiin. ...ei siis sillä että oltaisiin niin epärehellisiä, että sellaista tehtäisiin. :D

Päivä 3: Maanantai

Aamulla juotiin macchalattea ja maitoteetä asemalla samalla kun pohdittiin minne ihmeeseen mentäisiin.

Päädyttiin niinkin epämääräiseen paikkaan kuin Shima-Akasakiin. Siellä ei ollut mitään varsinaisesti mielenkiintoista, mutta tavoitteena oli päästä syömään hyvää ja halpaa kaisendonia (mereneläviä riisin päällä, periaatteessa vähän kuin sushia riisikulhossa) erääseen kuuluisaan ravintolaan.

Ennen ravintolaan suuntamista käytiin konbinissa ostamassa vaihto t-paidat (koska kuumuus) ja käveltiin helteessä random maalaiskauppakeskukseen (oikein kunnon vanha ja rähjäinen, vähän kuin Vantaan Hakunilan ostari paitsi niin että kaikki on sisätiloissa).

Random kiertelyn jälkeen käveltiin paahtavassa helteessä jokin puolisen tuntia, yritettiin mennä syömään sitä kaisendonia (jonka päällä on myös ise ebiä ♥), mutta perille päästyämme saatiin huomata, että paikka olikin remontissa. Se oli ollut auki edeltävään päivään asti ja oli nyt viikon ajan remontissa. Voiko tämän huonompaa tuuria ollakaan? :___D Ei sitten syöty mitään ja palattiin asemalle hyvin, hm, epäpirteissä tunnelmissa.

Seuraavaa kohdetta varten jouduttiin vaihtamaan junaa Isessä, joten käväistiin samalla syömässä siellä samassa family restaurantissa, jossa syötiin edellisenä päivänä tendonia. Siellä ei oikeasti ollut muita ravintoloita. :___D Lähinnä ylihinnoiteltuja turisteille suunnattuja paikkoja + epämääräisiä pieniä juottoloita. Tilasin miso-haudutettuja udon-nuudeleita, jotka taitaa olla paikallinen erikoisuus. Oli yksi harvoista kerroista kun en tykännyt jostain ruoasta täällä: ei se pahaa ollut, mutta maistui palaneelta eikä kyllä yhtään misolle.

Seuraava kohde: Yamadakamiguchi. Rakennuksesta tulee mieleen joku Lappeenrannan juna-aseman ja Miehikkälän jonkun random rakennuksen sekoitus.

Käveltiin ja käytiin vähän shoppailemassa. Kaikki muut oli liikkeellä autolla, vain me idiootit käveltiin. :D

Karu asema.

Päivä 4: Tiistai

Tästä päivästä ei ole enää sen ihmeempää kerrottavaa. Meinattiin kierrellä Nagoyassa ennen paluuta, mutta taifuuninuhkan takia päätettiin hypätä shinkanseniin vähän aikaisemmin. Juna Nagoyaan oli ihmeen täynnä, ja shinkansenkin oli melkoisen loppuunvarattu - kenties muutkin halusi päästä alta pois ennen kuin taifuuni pysäyttää junat (ei se tosin tainnut junia pysäyttää, mutta melkoiset rankkasateet toi kyllä mukanaan).

Ei ensin meinattu saada ikkunariviltä paikkaa kummallekaan, mutta tiskillä varatessa tuli juuri sopivasti peruutus, ja saatiin ikkunapaikka & yksi keskipaikka. :) Lippuja tarkemmin katsoessa ymmärrän tosin ehkä, miksi se joku tuntematon nuo paikat peruutti: meidän paikat oli vaunussa 4 rivillä 13. 4 voidaan japaniksi lukea myös "kuolema" ja on Japanin epäonnennumero, eli ihan mukava numeroyhdistelmä siis. :___D
Selvittiin hengissä kuitenkin, vaikka mun edessä istuva salaryman saikin kesken matkaa päähänsä hämähäkin + meidän vierustoveri salaryman oli hyvin vaikea herätettävä kun haluttiin päästä istumaan. Se oli kyllä ihan hauska heppu, Kengo varoitti sitä lopuksi ettei enää nukahda ennen Tokiota ja unohda nousta kyydistä (matkaa oli jäljellä ehkä 5min). Tähän salarymanheppu vakuutteli, että ei haittaa vaikka se nukahtaisikin, kun kyseessä on päätepysäkki. :D

Muttajoo, nyt häippäisen syömään päivällistä! Jos jotakuta alkoi nyt Mie kiinnostamaan tämän merkinnän perusteella, niin suosittelen hyvin lämpimästi harkitsemaan auton vuokraamista / mukaan ottamista. Junalla melkoista tuskaa, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen aika hauskaa olikin. :D

Hokkaidon ihanuuksista

Käytiin Kengon kanssa viimeviikonloppuna Hokkaidolla. Lähdettiin torstai-aamuna Naritan kentältä ja palattiin takaisin maanantai-iltana. Ja ei, Wasedassa ei ole lomaa tällä hetkellä, mutta allekirjoittaneella on edelleen koulua vain maanantaista keskiviikkoon + kyllä sitä nyt yhden päivän kehtaa olla poiskin sieltä... Vaihtohan menee ihan hukkaan, jos sen tuhlaa vain opiskeluun, köh.

Lennettiin Hokkaidolle halpislentoyhtiö Vanilla Airilla, ja supertarjouksella saatiin hotellit + lennot kahdelle hengelle noin 400 eurolla. Halpaa, ainakin jos ajattelee että oltiin Hokkaidolla 4 yötä ja yövyttiin vielä suht hienossa hotellissa. Lennolla ei päästy nauttimaan luksuksesta, vaan Finnairiakin kapeammasta jalkatilasta, olemattomasta viihdejärjestelmästä ja vartin bussimatkasta portilta koneeseen, mutta oli niin lyhyt lento, että ei ollut ongelmia.

Sapporoon saavuttuamme satoi. Ja vieläpä aika reippaasti. Ensin käytiin eräässä turisteille suunnatussa mereneläviä kauppaavassa pikkukaupassa maistelemassa mentaikoa, tarakoa ja ikuraa (mätiä, mätiä ja mätiä) sun muuta mukavaa, ja sitten tultiin tähän puiston reunaan katselemaan Tokyo Toweria.
(Se ei sitten oikeasti ole Tokyo Tower vaan Sapporo TV Tower, mutta tulen luultavasti aina kutsumaan sitä Tokyo Toweriksi)

Käytiin sateesta huolimatta katsomassa myös erästä Sapporon tunnetuimmista nähtävyyksistä: tätä kaunista kelloa. Kengo oli käynyt katsomassa tätä aikaisemminkin, ja sanoi etukäteen, että se on pienempi kuin googlen kuvien perusteella arvaisi. Ei siis yllättänyt kun paikalle päästyämme en aluksi edes löytänyt koko kelloa - satuttiin nimittäin käyttämään mustaa sateenvarjoa, ei läpinäkyvää, jonka läpi tuon kellon olisi ehkä nähnyt. :D

Sadepäivän päivällinen. Ei yksinkertaisesti jaksettu lähteä siinä kaatosateessa etsimään ravintolaa (hotellin lähellä ei valitettavasti ollut edes nuudelipaikkoja), joten käväistiin lähikonbini Seico Martissa ostamassa ruokaa. Kyseinen konbini osoittautui yllättävän hyväksi ostospaikaksi, oli mukavan halpaa ja nattoakin löytyi 69 jenillä.

Seuraavana päivänä paistoi onneksi aurinko: tässä näette meidän hotellin auringonvalossa. Oli ihan nätti ja paljon hienompi kuin ne hotellit, joissa yleensä tulee yövyttyä. Kylppäri oli tosin pieni eikä huoneessa ollut mikroa, mutta muuta valitettavaa ei tullut mieleen. Ai niin, ja siivooja vähän kitsasteli liikaa nenäliinojen kanssa, ei ollut kauhean mukavaa siinä vaiheessa kun huomasi olevansa flunssassa...

Minä oudon ilmeen kera ja järkyttyneenä siitä, että piti taas pukea neule ja takki päälle. Lämpötekninen aluspaita olisi myös ollut ihan kiva. Tai toinen neule tuohon päälle, oli nimittäin varsin hyytävää. Kuvan ottohetkellä oli varmaan lämpimintä koko viikonloppuna, tuosta mentiin enää vain kylmempään suuntaan.

Suomi. Ainakin Suomimaisempi kuin Tokio.

Tässä kuvassa näette kaksi asiaa, joista tykkäsin ihan mielettömästi Hokkaidolla: luonto ja vuorinäkymä melkein joka suuntaan. ♥ Tämäkin puisto oli jotenkin ihana, siisti, mutta paikoin sopivan rähjäisen luonnollinen.

Lintujakin riitti. Tykkäsin näistä huomattavasti enemmän kuin niistä jättiläisamppareista/mehiläisistä/kimalaisista, joihin törmättiin useampaan otteeseen. Hyrr. Jos Hokkaidolla ei olisi jättiläisamppareita ja lämpötilat olisivat ihan aavistuksen korkeammat, niin saattaisin ihan vakavissani harkita muuttavani sinne tulevaisuudessa, mutta nuo ampparit valitettavasti miinustaa pisteitä aika reippaasti.

Yllä vähän Hokkaidon yliopiston kampuksen pihaa. Tai ainakin käveltiin tuolla ja uskottiin että se on yliopiston kampus, toivottavasti ei ihan väärässä oltu. :D

Hokkadoilla oli myös mukavasti kukkia joka puolella. Tai ainakin tuolla päin Sapporoa... :D Puussa kiinni oleva kaunis kuvalla varustettu kyltti pyytää kantamaan koiransa jätökset kotiin asti.

Maisemasta päätellen tämä ei ehkä ole ihan sellaisia paikkoja, jonne yleensä tullaan kävellen, mutta ihan hyvin sinne jaksoi tallustella Sapporon asemalta. Tuolla oli sellainen kiva fisutori, jossa paitsi myytiin paljon mereneläviä niin siellä oli myös ihanan paljon ilmaisia maistiaisia joka puolella.

Tämä ei ollut ilmainen, vaan kirpaisi lompakkoa 3000 jenin verran, mutta oli kyllä joka ikisen jenin arvoinen. Aivan mielettömän hyvää. ♥ Olin elänyt siinä uskossa, että Tsukijin kalatorin kaisendon on mielettömän hyvää, mutta tämä kyllä vei voiton aivan heittämällä.

Hokkaidolla oli myös mukavan vähän ihmisiä. Ihan Sapporon keskustassa tosin riitti väkeä varsinkin viikonloppuna, mutta muuten saatiin välillä nauttia ihan hiljaisuudestakin. Junissakaan ei ollut meidän matkan aikana ruuhkaa kertaakaan (= juna oli kyllä välillä täynnä, mutta ei niin täynnä, että olisi ollut kiinni jossain toisessa ihmisessä - aina oli useampi sentti välissä).

Ei hirveästi kierrelty muualla kuin Sapporossa, mutta käytiin yhtenä päivänä myös tällaisessa paikassa nimeltään Otaru. Taisi mennä noin tunti junalla Sapporosta, mutta ei tuntunut matka pitkältä kun oli nättiä metsä- ja merimaisemaa.

Tässä eräs Otarun suosituimmista nähtävyyksistä: käyttämätön junarata. Harjoitettiin tuolla tasapainoa ja kilpailtiin milloin minkäkinlaisia matkoja ja näytettiin varmaan harvinaisen viisailta, mutta mitäs pienistä.

Otarussa oli varsin nättiä ja vuoristomaisemakin oli kaunis, lokkeja vain oli niin paljon että tämäkin kuva piti ottaa puolijuoksussa ettei saa jotain ei haluttua päähänsä.

Oli myös varsin kylmä. Olisi pitänyt olla talvitakki ja huivi mukana. Hyrrr.

Tuolla oli mukavasti kauniita vanhoja rakennuksia ja siellä olisi myös ollut sellainen kiva katu, jossa myydään muun muassa runsaasti soittorasioita, mutta sinne olisi ollut niin pitkä matka, että jätettiin tällä kertaa väliin. Kengo on käynyt siellä aiemmin kertaalleen, ja sanoi että se on kyllä ihan hauska paikka, mutta ei ehkä kylmällä säällä menemisen arvoinen. Kesällä uusiksi siis!

Kotimatkalla käväistiin myös katsastamassa tämä kuuluista kaljapappa. Hypättiin asemalta Suzukinon asemalla ja katsastettiin Sapporon iltaelämää.

Helsinki. Eikun siis Sapporo. En tiedä kutsutaanko noita raitiovaunuiksi mutta ainakin ne näyttää sen verran raitiovaunuilta, että voisi erehtyä kaupungista, jos sattuisi olemaan vielä huonompi näkö kuin minulla (mutta ei niin huono kuin Kengolla ilman piilareita, koska se ei näkisi edes noita raitiovaunuja tai ehkä korkeintaan luulisi niitä liikkuviksi pensaiksi).

Yritettiin kovasti etsiä ruokapaikkaa Suzukinosta, mutta ensimmäiseen vaihtoehtoon oli ihan järkyttävä jono ja kakkosvaihtoehto taas oli vähän liian juottola. Lopulta päädyttiin varaamaan paikka tällaisesta järkyttävän isosta ravintolasta, joka sijaitsi sopivasti melko lähellä meidän hotellia. En ollut koskaan ennen käynyt noin isossa ravintolassa - se oli varmaan oikeasti koko tuon rakennuksen kokoinen! Sisällä oli liukuportaat, joita pitkin noustiin ylös siihen kerrokseen, jossa meidän varauspöytä oli.

Melko tyhjää. Japania osaavat ehkä osaavat lukea nuo kyltit, jotka merkitsevät juuri loppuneita koululaisluokkaretkeläisten pirskeitä. Niitä oli kymmenittäin, samoin kuin juhlivia salarymaneja. Meidän kanssa samassa kerroksessa oli useammatkin monen kymmenen hengen työpaikka-juomingit, eli ei ollut ainakaan liian hiljaista. :D

Tässä ensimmäinen annos: lampaanlihaa itupedillä vihannesten kera.

Koska ykkösannos ei riittänyt, tilattiin vielä lisää: tällä kertaa ituja, kaalia, maustettua lampaanlihaa ja päälle vielä nuudeleita, jotka sekoitettiin kaiken muun sekaan. Oli niiiin hyvää. ♥ Eikä edes kallista, syötiin melkoisen reippaasti (lampaanlihaa yhteensä neljän hengen annos), mutta lasku meiltä molemmilta taisi olla vähän vajaa 5000 jeniä.

Random kuva maaseutumaisesta meiningistä. En enää muista missä tämä oli, mutta taisi kestää puolisen tuntia Sapporosta.

Ja koska epäloogisuus on kivaa, tässä ollaan taas Sapporossa. Hyvin myöhäinen, mutta sitäkin herkullisempi lounas. Miso-pohjainen ramen-nuudelikeitto voilla, maissilla, kunnon määrällä kasviksia ja pehmeähköllä kananmunalla. Uskaltaisin sanoa, että parasta raamenia mitä olen koskaan syönyt. :)

Tässä nyt vihdoin kuvaa meidän kauniista hotellihuoneesta. Siistiä eikös? Tuon hotellin parhaita puolia oli ehdottomasti iso telkkari, kivat lamput jotka sai kätevästi himmeiksi ja sammutettua sängystä nousematta, useampi vaihtoehtoinen tyyny ja erillinen peilinurkkaus meikkaamiseen. Ai niin, ja kassakaappi oli kanssa kiva, tungettiin aina kaikki sinne ennen lähtöä ettei siivoja vie meidän banaaneja ja suklaita.

Käytiin myös kirpparilla hillumassa ja ostin itselleni uuden talvitakin. Maksoi 1000 jeniä eli noin 8 euroa, ja on aivan täydellinen. ♥ Vieläpä ihan uudenveroinen. Hihoja pitänee pidentää muutaman sentin verran, mutta kyllä niissä onneksi näytti olevan hieman pidentämisen varaa. 

Huomatkaa myös tyylikkäät tohvelit - vaihdeltiin aina noiden mustien kestotohveleiden ja valkoisten kertakäyttötohveleiden välillä.

Käytiin sunnuntaina, vikana kokonaisena päivänä vielä toisella kalatorilla, joka oli huomattavasti lähempänä Sapporon keskustaa. Oltiin molemmat vähän kipeitä, minä ihan kunnolla kuumeessa ja pienikin urheilu tuntui heti rintakehässä, mutta ibuprofeiinin voimalla päästiin turisteilemaan. Jännä muuten, kun tuo ibuprofeiini-pohjainen lääke, jota Hokkaidolla popsittiin, sisältää 150mg ibuprofeiinia per kerta-annos, mutta tehosi silti ihan mukavasti. 400mg:n tabletteihin tottuneena olin varma, ettei tuo tee ainakaan päänsärylle yhtikäs mitään, mutta väärässä olin.

Lounaspaikkaa ei mietitty kauan, kun saatiin random rapu-myyjältä suositus mennä syömään unidoneja viereiseen ravintolaan. Se lupasi vieläpä, että saadaan ekstrahyvät annokset, kun kerrotaan että se suositteli kyseistä paikkaa. Ja sinnehän me mentiin, alennusta tai mitään kovin ekstrahyvää ei tosin saatu, vaikka meidän misokeitot vaihdettiinkin korvauksetta rapukeittoihin. Mutta! Uni (merisiili) oli ihan sanoinkuvailemattoman hyvää. ♥ En ole koskaan syönyt noin makeaa ja ihanaa unia, enkä varmaan pysty enää mitään perusunia syömäänkään... Ikura (mäti oikealla) oli hyvää myös. Tällä annoksella oli muuten hintaa noin 4000 jeniä, eli ei mitään halpaa hupia ollut, mutta kyllä tämäkin oli hintansa arvoista.

Tässä samaisen päivän päivällinen: natto-rullia, okaraa (josta tykkään jostain syystä ihan hirveästi), kabocha-kurpitsaa, papu-hijikilevä-salaattia, tomaatteja, yaki-imoa (eräänlaista bataattia) ja yakitoria. Yakitori ei tosin ollut ihan perus grillattua kanaa, vaan kanan sydäntä ja peuranlihaa. Peura muistutti melkoisesti hirven lihaa niin ulkonäöltään kuin maultaankin - hyvää oli siis!

Viimeisenä päivänä sain otettua kuvan näistä asemilla usein vilahtelevista porrasteksteistäkin. Portaat kertovat muun muassa kuinka monta kaloria poltat kävelemällä ne ylös tai tiettyyn pisteeseen asti ja kannustavat terveelliseen elämään. :D

Ennen lähtöä maisteltiin vielä lukemattomat kerrat erilaisia juustokakkuja, mereneläviä, keksejä, kakkuja, makupopcorneja ja ties mitä. Shin Chitosen lentokenttä on aivan ihana. ♥ Vielä kun olisi ollut pehmismaistiaisia ja enemmän maistiaisia Shiroi Koibitolta (kuvassa), niin olisi ollut aivan täydellistä.

Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana matka - nyt vaan odottelemaan seuraavaa! En vielä tiedä minne seuraavaksi mennään, ehkä vähän lähemmäs tällä kertaa. Elokuussa olisi Hey! Say! JUMPin keikkoja muutamassa paikassa, muun muassa Shizuokassa, mutta en tiedä jaksanko raahautua sinne. Tuntuu vähän tylsältä hillua sinne yksin ja toisaalta oudolta mennä paikalle Kengon kanssa, varsinkin kun sille 7000 jeniä lipusta tuntuu melkoisen kalliilta. Lisäksi lippuarvontahäsläys tuntuu varsin ärsyttävältä. Johnnysin uusi lippusysteemi on myös varsin rasittava: paikkoja ei saa tietää ennen kuin konserttipäivänä sisään konserttihalliin mennessään. Konserttilippuja ei myöskään saa lahjoittaa/myydä kenellekään edes siinä tapauksessa, että itse estyy menemästä esimerkiksi keuhkokuumeen tai muun suhteellisen vakavan taudin takia. Pisteenä i:n päälle Johnnysin faniklubin asiakaspalvelu on aivan järkyttävää. Kengo soitti sinne kun ne olivat menneet vahingossa rekisteröimään mun nimen ensimmäiseksi tavuksi シ tavun ミ sijaan, ja ne eivät ottaneet minkäänlaista vastuuta ko. virheestä eivätkä suostuneet sitä muuttamaan, vaikka se oli aivan sataprosenttisesti niiden syytä (Kengo kirjoitti mun rekisteröitymislapun + meillä on kuvakin siitä, eikä tavu näytä hilppuakaan シ-tavulta). Joo, tekee kyllä ihan hirveästi mieli maksaa tuollaiselle yhtiölle konserttilipuista.

...mjoo, näköjään runosuoni alkaa kummasti pulputa kun pääsee valittamaan jostain. Kirjan kirjoittamisessa se ei oikein ole viimeaikoina kuplinut, valitettavasti, vaikka tarkoitus oli saada esikois-mestariteokseni julkaistua heti kun Suomeen palaan. No, ehkä joskus. Tai ei ehkä, vaan ehdottomasti joskus.