Sunday, January 11, 2015

Joululoma 3/3

Moimoimoimoi. :) Tässä tulee nyt viimeinen joululoma-postaukseni tällä erää.



Mökkireissulta palaamista seuraavana päivänä ja samalla Kengon toisiksi viimeisenä matkapäivänä käytiin Kotkassa moikkaamassa äitiä. Tää oli täysin extempore-matka, ja bussiliputkin varasin vasta Lappeenrannan McDonaldsissa edellisenä päivänä. :D



Onnibussin yläkerrasta oli kivat maisemat. :) Menomatkalla pysyttiin vielä molemmat hereilläkin.


Perille päästyämme käveltiin muutaman mutkan kautta Pasaatiin ja käytiin Rossossa syömässä jo toista kertaa tuon matkan aikana. Ihan siksi, että se on lähestulkoon aina auki, siellä on lähestulkoon aina tilaa ja sinne on helppo mennä silloin, kun ei muutakaan keksi ja sattuu Rosso eteen. Tästä lähtien yritän kuitenkin vältellä kyseistä ravintolaa parhaani mukaan, koska paikan ruoka tuntuu menevän alas päin sen verran kovaa vauhtia... Vuohenjuustokana oli oikeasti hyvää joskus, mutta viime kerralla oli hyvä kun sain annokseni syötyä. D: Enkä edes ole nirso. Tuo yllä oleva lounassalaatti oli kyllä ihan perushyvää, mutta totta puhuen tilasin sen savukalalla enkä kanalla... Kaipa sen olisi saanut vaihdettua, mutta oli niin nälkä etten jaksanut huomauttaa asiasta.

Syömisen jälkeen äiti tuli hakemaan meitä autolla, ja käväistiin nopeasti Katariinan meripuistossa.

Ai niin, tuolla meripuistossa käydessä olin ihan ihmeissäni kun meitä vastaan tuli joku pari, ja se mies moikkasi meitä hirveen innoissaan, ja sain vasta pari päivää jälkeenpäin tietää, että se oli iskän vaimon vanhempi poika. :___D Ei olla nähty ties kuinka pitkään aikaan, ja tyyppi on nykyään niin erinäköinen, että en vaan yksinkertaisesti tunnistanut sitä. Näin jälkeenpäin ajatellen ääni kuulosti kyllä etäisesti tutulta. Ja minä kun luulin, että omaan hyvän kasvomuistin...

Meripuistossa käymisen jälkeen käytiin vielä pienellä kiertoajelulla, esimerkiksi satamassa, ja sen jälkeen mentiin meille. Oli jotenkin koomista, kun Artsu pelkäsi Kengoa yli kaiken. :D Hyvä sinänsä, kun se on kumminkin jossain määrin allerginen kissoille. Ei ehditty olla kotikotona kovin kauaa, vaan lähinnä vaan katseltiin Kengon matkakuvia, syötiin ja lähdettiin bussiasemalle.



Päästiin onnibussin yläkerran etupenkkiin. ♥ Sieltä oli aivan ihanat näkymät. ...joita hyödynnettiin tehokkaasti ekat 5 minuuttia, ja sen jälkeen seuralaiseni taisikin nukahtaa. Itse en ollut aluksi yhtään uninen, mutta jotenkin kummasti aloin itsekin nuokkumaan... Porvoossa sitten piristin itseäni suklaan syönnillä ja aloin leikkiä kameralla. Suklaasta puheen ollen, Kengo ei kyseisestä ihanuudesta kovin paljon välitä, mutta tähän mennessä maistatetuista suklaista Brunbergin suomitryffelit ovat uponneet parhaiten, ja siksi otinkin niitä muutaman matkaevääksi Kotkasta.

Helsinkiin palattuamme vilahdettiin Kengon hotellilla ja mun asunnolla, ja sen jälkeen mentiin ihan testimielessä katsomaan olisiko Kabuki-nimisessä japanilaisessa ravintolassa tilaa. Noin 10 minuutin odottelun jälkeen saatiin kuin saatiinkin pöytä, ja Kengo pääsi vihdoin kokeilemaan millaista japanilaista ruokaa Suomesta saa.


Alkupaloiksi yakitoria ja nasu no shougayakia, joista molemmat oli ihan mielettömän hyviä - myös japanilaisen maistelijan mielestä. Kuulemma yhtä hyvää kuin mitä Japanissakin voisi saada. :)


En näköjään ottanut Kengon katsudonista kuvaa, mutta tässä mun chirashi sushi. Tai no, päätettiin olla omituisia ja jaettiin kaikki, joten loppujen lopuksi oli aika sama kumpi tilasi kumpaa. Ja ei, esimerkiksi donbureja ei ole missään tapauksessa tarkoitettu jaettavaksi, mutta kun alettiin maistelemaan toistemme ruokia, niin se jotenkin eskaloitui... :____D


Syötiin myös jälkiruokaa, minä maccha-jäätelöä ja Kengo friteerattua banaania jäätelöllä. Ja taas Kengo oli onnessaan, kun pääsi jutustelemaan japaniksi muidenkin kanssa - ravintolan tsekkiläinen(/tsekkiläissyntyinen) tarjoilija puhui jonkin verran japania. :) 

Kaiken kaikkiaan Kabukissa oli ihan mielettömän hyvää ruokaa, ehdottomasti parasta japanilaista, mitä olen Suomessa saanut, mutta palvelu... Tuo äsken mainitsemani tarjoilija oli kyllä hyvin ystävällinen ja hymyilevä, mutta meidät odottamaankin ohjannut miestarjoilija oli melkein enemmänkin malliesimerkki siitä millainen tarjoilijan ei missään tapauksessa kuuluisi olla. Mutta koska ruoka oli niin hyvää, eikä lopulta kovin kallistakaan Suomen hintatasolla (2 alkuruokaa, pääruokaa ja jälkiruokaa maksoivat yhteensä n.45€), niin tulen varmasti menemään uudestaan syömään tuonne.

Seuraava päivä olikin Kengon lähtöpäivä, joten tavattiin jo aamuyhdeksältä. Oli loppiainen, joten tekemistä ei hirveästi kyllä löytynyt.


Käytiin ensin viemässä matkalaukku säilytykseen, ja sen jälkeen lähdettiin etsimään tekemistä. Kaikki oli kiinni, joten päätettiin mennä johonkin kahvilaan. ...joita niitäkään ei ollut juuri auki ennen kymmentä. :___D Lopulta päädyttiin odottamaan Citykäytävän Robert's Coffeen aukeamista ja mentiin sinne. Ja ah, onneksi mentiin, koska siellä oli oikeesti hyvä valikoima muitakin juomia kuin kahveja (en siis ennen ole ko kahvilassa käynyt). Tai no, ei nyt sinänsä mikään kovin laaja, mutta useimmissa kahviloissa kahvien lisäksi saatavilla on lähinnä kaakao, perustee ja ehkä chai latte, kun taas tuolla oli esimerkiksi steamer-nimisiä maitopohjaisia juomia, joihin oli ihanan iso makuvalikoima.

Seuraavaksi lähdettiin syömään. Päätin, että kun kerta on viimeinen päivä, niin pitää viedä Kengo johonkin mielenkiintoisempaan paikkaan, ja päädyttiin eräästä japanilaisesta elokuvastakin tuttuun Kahvila Suomeen - tai kuten elokuvassa: Ravintola Lokkiin. Ei siis ihme, ettei Kengo ollut paikan ainoa japanilainen lounastaja.





Ihan kiva lounaspaikka oli, ja ihan siedettävän hintainenkin, kun noin kympin hintaan sai salaattipöydän, pääruoan, leipää, juomista kahvi ja tee mukaanlukien sekä jälkiruokaa. Lisäksi miljöö oli jotenkin hauska, ja meitä kassalla palvellut mies oli tosi ystävällinen ja jotenkin vekkulimainen. :')



Lentokentällä tehtiin samoin kuin syyskussa ja syötiin jäätelöä odotellessa.

Varasin muuten vastikään seuraavan Japaninmatkani lentoliput. Lennän Tokioon 13. toukokuuta, ja takaisin tulen suunnilleen heinäkuun puolivälissä, eli todennäköisesti juuri ennen kuin sadekausi loppuu. :D Olisin mieluusti viettänyt Japanissa vaikka kolmekin kuukautta, mutta asunnon haku oli viime vuonna sen verran vaikeaa Japanista käsin, että päätin tällä kertaa tulla edes jossain määrin ajoissa takaisin. Sitä paitsi mut suorastaan pakotetaan hyödyntämään Kengon perheen vieraanvaraisuutta, joten kaksi kuukautta on ehdoton maksimi... Ollaan tosin suunniteltu, että tehdään muutama Japanin sisäinen matka, etten ihan koko aikaa olisi häiritsemässä Kengon perheen elämää (ja tämä häiritseminhän on siis oma näkemykseni).

Anyways, huomenna alkaa taas luennot, joten pitää tässä pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan siihen. En ole uhrannut yliopistolle oikeastaan ajatustakaan koko loman aikana - onnistuin unohtamaan sen jopa siinä määrin, että ruotsin ja enkun kurssien ilmoittautumisaika ehti mennä ohi. Japania olen onneksi sentään prepannut melkein koko loman. :')

No comments: