Thursday, May 16, 2013

Foodfoodfood ♥

Heiiiii taas. :) En ole tehnyt mitään erikoisempaa jos pääsykokeisiin lukemisesta lusmuamista ei lasketa. Oon keksinyt siihen (lusmuamiseen siis) monta hyvää tapaa, esimerkkinä vaikkapa parinkymmenen kilsan pyörälenkit. Ja sitten myös sellainen "hei mitä jos käveltäiskin kouvolasta kotiin (12km), sitten ei ehtis lukea enää tänään :)"-tyylinen reippailu. Ja tietenkin myös ruoanlaitto ja leipominen, mutta niihin nyt tuhlaan muutenkin puolet ajastani. XD
 
Anyway, pääsykoekirjoista on siis tosiaan edelleen yli 500 sivua lukematta ja itse kokeet olisi ensi viikolla... Nojaa, ehkä tällaisen motivaation omaavan tyypin ei kannatakaan päästä yliopistoon vielä tänä vuonna. On vaan oikeasti tosi vaikea saada itseään motivoitumaan opiskeluun, kun välivuosi ja muut mahdollisuudet houkuttelee paljon enemmän. u__u

Muttajoo, siirrytään kivempiin aiheisiin, kuten vaikkapa ruokaan. :'))

 
Tehtiin Shikon kanssa Harajukun Cafe Solaren inspiroimina itse basilika-kananmuna-leipiä, jätettiin vain kana pois ja korvattiin se avokadolla (ihan siksi, että meillä sattui olemaan avokadoa kaapissa) + muutenkin sovelleltiin. Oli hyviä. :')

 
Ja yhtenä päivänä tehtiin pitkästä aikaa okonomiyakiakin. ♥ Ei siihen vieläkään tullut sitä oikeaa fluffya koostumusta (jos löydän jostain nagaimoa niin laitan sitä taikinaan ensi kerralla), mutta tosi hyvää oli silti. Nyt kun meillä oli oikein aitoa okonomiyaki-kastiketta, japsimajoneesia ja kalahiutaleitakin, niin maistui ehkä vielä pikkuisen enemmän aidolle okonomiyakille.

 Jälkiruoat = ♥

Joku päivä viimeviikolla käytiin myös Kouvolassa Shikon kanssa. Lähinnä etsittiin mulle ylppärimekkoa, jollaisen löysin lopulta Vilasta.


Ei mikään kovin erikoinen, mutta toisaalta olin ajatellutkin jotain suht simppeliä mekkoa. Yritin etsiä tuohon jotain boleron tyyppistäkin, mutta--- ehkä ihan oikeasti tällä kertaa jätän asukokonaisuuden pilaamatta epämääräisellä päällyshuitulalla, vaikka se mun lempiharrastuksia onkin.

Käytiin Kouvolassa käydessä myös piiitkästä aikaa Caminitossa. Siellä oli edelleen hirveän pieni jäätelovalikoima (joskus alkuaikoina siellä oli aina oikein kunnon rivistöt eri makuja), mutta toisaalta melkein kaikki niiden jäätelöt on hyviä, niin aina sieltä jotain löytyy. :)
  
 Dulce de lechea ja vaniljaa ♥

 
Juu, hyppii nyt vähän nämä aiheet, mutta viime viikonloppuna käytiin Shikon & äitin kanssa mummilassa sukuloimassa. Päästiin antamaan meidän hienoja tuliaisiakin = onnenkissoja ja vastaavia pikkukoriste-esineitä. Yesss, järkyttävän omaperäistä, mutta kyllä ne kaikki oli ihan ajatuksella valittu ja mietitty. :D Tai no, en kyllä välttämättä suunnitellut antavani mummille kissaa, joka tuo onnea raha-asioissa, mutta ei niitä tekstejä jaksanut kaupassa lukea... XD

 
Lauantain mummila-äitienpäiväkakku. Eevan tekemä, pohja oli muistaakseni dominoista ja juustokakku-osuudessa oli limeä ja jotain. Oli niin hyvää, ehkä parhaita hyydytettyjä juustokakkuja mitä olen syönyt. *-*


Kakkuteemalla jatkuu: mun ja Shikon tekemä äitienpäiväkakku, joka oli myös yllättävän hyvää. En ole mikään mestari täytekakkujen leipomisessa (teen niitä niin harvoin että ei oikein opikaan), mutta tämän kakun kohdalla pohjakin onnistui ihmeellisen hyvin. Ehkä olin kerrankin tarpeeksi kärsivällinen sen vatkauksen kansssa. :D

Sain muuten tänään myös uuden superupean mp3-soittimeni ! Tilasin sen viime perjantaina, eli tosi nopea toimitus oli ottaen huomioon ettei tuo ihan Suomesta tullut ja toimituskulut oli jotain yhden euron luokkaa. Itse asiassa koko soitin maksoi postikuluineen ~20€, ja oikeastaan juuri siksi en laitakaan siitä kuvaa... Ei nimittäin ihan mikään aito merkkisoitin taida olla. :____D Muttajoo, 16 gigaa tilaa ja toimii (kyseenalaisesti tosin) = kelpaa. 

Monday, May 6, 2013

「キラキラ空へと泳ぎだす♪」

Heips. :) En nyt millään pääse irti tästä bloggaamisesta, niin postaillaan nyt sitten vaikkei mitään kovin mielenkiintoista postattavaa olekaan.

Ihan ekana pakko sanoa, että vaikka Osaka on mun lempikaupunki osittain ruoan takia ja mun Japanin matkoilla ruoka on vähintäänkin toisiksi tärkeintä, niin ei Suomikaan ihan huono paikka ruoan suhteen ole. Ravintolakulttuuri täällä on tietty ihan erilainen, halpaa ja hyvää ruokaa on vaikeampi löytää eikä ravintoloita muutenkaan ole kovin monipuolisesti, mutta kotiruoka ja ruoanlaitto = ♥. Näin kuukauden kokkaus-tauon jälkeen on vain kauhean vaikea keksiä mitä tekisi, kun on ihan liikaa vaihtoehtoja. XD

 

 Heti alkuun piti tietenkin testata Inoon avokado-currya, koska avokado on hyvää + keikallakin tietenkin nostin käden vauhdilla ylös, kun Inoo kysyi kuka tykkää avokadosta. Tai oikeastaan kysymys kuului enemmänkin näin: "kaikkihan te tykkäätte avokadosta?" - ja murto-osa yleisöstä nosti kätensä. XD
Muttajoo, tuollaisessa ruoassa nyt ei ole pahemmin tekemistä, kun on curry-kuutiot valmiina, mutta aw, oli niin hyvää. *Q* Olisi pitänyt ostaa enemmänkin noita omenahunaja-kuutioita, nyt meillä on enää yksi paketti jäljellä ja todennäköisesti tuota ei enää myydä sitten kun seuraavan kerran pääsen Japaniin. ;-;


 
 Lisää ruokaa. :_____D Halloum-cantaloupemeloni-viinirypäle -salaattia pinjansiemenillä. ♥



 ...ja taas avokadoa. XD Ja tämänpäiväisellä ruokalistallahan ei tosiaan ole avokadokatkarapu-pastaa...
Muttajoo, oli kiva tehdä noita hamppiksia kun huomasi vielä osaavansa pihvien paistonkin plusplus meillä on ihana uusi pannu, johon ei tarvitse laittaa puolta litraa öljyä jollei halua pohjaan palanutta ruokaa. n__n Kaikki taidot ei siis sentään hävinneet tuon lyhyen kuukauden aikana, vaikka yhden vaniljakastikkeen onnistuinkin juoksettamaan. Sämpylöistäkin tuli ihan kuin aitoja hamppisämpylöitä, yaay~ \o/

Ja sitten ruoasta muihin aiheisiin ! (ainakin hetkeksi)

 
Näin piiitkästä aikaa Saria ja Siniä, kun ne kävi täällä pahoinpitelemässä meidän Daiso-pesusientä ja vastaanottamassa epämääräiset tuliaisensa (mm. jgs-sukat :___D).

Tuliaisista puheen ollen, tuotiin vaihteeksi niitä useammallekin ihmiselle. Lähinnä kaikkea pientä krääsää tosin, koska niitä on hauska ostaa eikä mikään suurempi olisi mahtunut matkalaukkuun. Mitään syötävääkään ei oikein viitsinyt tuoda, kun ei niistä aina tiedä miltä ne maistuu ja näin, niin mieluummin jättää sitten ostamatta. ...paitsi kotiin niitä voi tietenkin tuoda. XD


Esimerkiksi perinteisiä pahvimakeisia (ylättävän hyviä sellaisia tosin) ja mocheja. Tuotiin toki myös paaaljon muuta, kuten kaikkia peruskarkkeja ja vastaavia, esimerkiksi sellasia ihania kermadaifukuja, jotka ostettiin Osakasta juuri ennen lähtöä.

 
Muutamia mun lempikarkeista. ♥ Ostettiin molempia useampi pussi jo Japanissa ja noita Chelsea-toffeita tuotiin kotiinkin 2 pussillista.

 Ja ah-niin-japanilaisia tuliaisia eli toisin sanottuna eurooppalaista suklaata. Sain jonkin ihmeen älynväläyksen ja päätin rikkoa satasen setelin lentokoneessa bussin sijaan, mutta eipä niilläkään tietenkään kovin hyvin vaihtorahoja ollut. Mutjoo, suklaa. ♥
  
Ja tästä päästäänkin suklaa-aasinsillalla suklaajäätelöön. :'3 Kauppaan oli ilmestynyt meidän poissaolon aikana kivasti uutusjäätelöitä, ja tämä pääsi ensimmäisenä kokeiluun. Päällepäin toi näytti hirveän pieneltä, mutta sen syömisessä kesti yhtä kauan aikaa kuin isommankin tikun kanssa. Harmi vaan että toikin on joku limited edition = ei viitsi alkaa tykkäämään liikaa, kun ei sitä kumminkaan enää ensi vuonna saa. :<

Ruoan ja herkkujen syömisen lomassa ehdittiin myös käväistä Kouvolassa Shikon kanssa. Tarkoituksena oli ostaa uudet farkut ja katsella mekkoja ylppäreitä varten, mutta tietenkin mukaan tarttui jälleen kerran jotain ihan muuta (kuten yksi ihana vaaleanpunainen jakku ♥).


Japani koukutti kahviloihin... Ei siinä muuten mitään, mutta kahviloiminen on pidemmän päälle ihan liian kallista.


Random, mutta mietin vain tuossa, että kannattaisikohan mun tehdä joku postaus bb creameista joskus. Tällä hetkellä noita on käytössä neljä (sen mukaan mitä tarvii milloinkin yms), ja lisäksi olen aikoinaan kokeillut aika montaa muutakin merkkiä. Voisin vähän arvostella niitä sun muuta. Kiinnostaisiko ketään? ^-^
Muutenkin tekisi mieli postailla välillä myös vähän enemmän kosmetiikasta ja tällaisista, kun kumminkin olen aika suurkuluttaja niiden suhteen. Sitten ei ehkä tulisi niin pitkiä päivitys-taukojakaan, kun voisi muun elämän osalta tylsempinä aikoina postailla jotain review-tyylisiä juttuja. 

Saturday, May 4, 2013

Japan day xxx: back to Finland

Eli moi Suomesta siis. o/
Meinasin alkuun jättää kirjoittamatta tästä päivästä, mutta jotenkin vaan tuntuu vaikealta palata sellaiseen tavalliseen perustylsään bloggaukseen, jos matka ei ole kunnolla loppunut blogissakin. ...sitä paitsi tekee mieli postata eikä mulla ole mitään muuta postailtavaa. XD

 
Lähtöpäivän aamiainen, eli matchalattea ja mont blanc -tyylillä koristeltu karamellivanukas. Oi miksi oi miksi unohdin ostaa matchalattejauhetta? ;_; Yritin niin saada itseni kyllästymään matchaan, mutta en vaan onnistunut ja nyt tekisi kauheasti mieli. Nojaa, onneksi Suomessakin myydään matcha-jauhetta. ♥

 Oltiin aluksi lähdössä Nankain junalla joskus puolen seitsemän jälkeen, mutta herättiin liian aikaisin (jälleen kerran) ja todettiin ehtivämme JR:n 6:23 junaan. Ja päästiin hyvästelemään Shinimamiyan asema. ;_;


 
Loop Linen juna kutsuvine tyhjine penkkeineen.

 
 
Jos ei aikaisemmista kuvista vielä käynyt ilmi, niin tuolla tosiaan satoi. Sinänsä hyvä juttu, tekipähän enemmän mieli lähteä, ja toisaalta meidän ei tarvinut kävellä ulkona/ilman katosta muuten kuin hostellilta juna-asemalle, eikä silloin vielä satanut kovin paljon. Sateisuus vaan tekee jotenkin haikeaksi. T_T


 Se ei jaksa enää edes katsella kameraan. Mhoh.


Lentoruokakuvat on aina pakollisia. :') Koska nyt lähdettiin Japanista Suomeen, ruoka oli astetta japanilaisempaa kuin mitä usein toiseen suuntaan. Vaihtoehtona oli tosin jotain länsimaalaistylistä lihajuttua, mutta otettiin tällanen merenelävä-annos. Tuli vähän bentoboksi-tunnelmaakin tuon yläkulman laatikon ansiosta. ^-^


So beautiful. ♥


...ja jossain vaiheessa sitten vihdoin saavuttiin kauniiseen ja kylmään Suomeen. Kone oli kerrankin parikymmentä minuuttia etuajassa eikä myöhässä kuten meidän lennot yleensä, joten ehdittiin tällä kertaa suoraan Valkealaan menevään bussiin. n___n

Ollaan nyt oltu siis jo 4 päivää Suomessa ja elämän pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Konditionaali siksi, että olen nyt täsmälleen siinä pisteessä, johon tiesin joutuvani siinä vaiheessa kun tullaan takaisin: ensimmäiset pääsykokeet olisi alle kuukauden päästä, mutta en vielä edes tiedä mihin kouluun haluan. :) Takuya sanoi mulle sähköpostissa, että oon niin kashikoi että pystyn varmaan pääsemään mihin tahansa kouluun vaikka alottaisin lukemisen vasta matkan jälkeen, mutta--- no, mä nyt en ole viisasta nähnytkään ja toisekseen lukeminen on edelleen vähän vaikeaa kun ei tiedä minkä kirjan ottaisi käteensä
Muttajoo, eiköhän nämä tulevaisuus-suunnitelmat tästä ala muotoutua. Katsoo sitten syksyllä missä olen ja mitä tekemässä. :___D Jos lottovoitto tulee niin lähden Osakaan kielikouluun. Tai jotain muuta ah-niin-viisasta.