Friday, May 19, 2017

Hokkaidon ihanuuksista

Käytiin Kengon kanssa viimeviikonloppuna Hokkaidolla. Lähdettiin torstai-aamuna Naritan kentältä ja palattiin takaisin maanantai-iltana. Ja ei, Wasedassa ei ole lomaa tällä hetkellä, mutta allekirjoittaneella on edelleen koulua vain maanantaista keskiviikkoon + kyllä sitä nyt yhden päivän kehtaa olla poiskin sieltä... Vaihtohan menee ihan hukkaan, jos sen tuhlaa vain opiskeluun, köh.

Lennettiin Hokkaidolle halpislentoyhtiö Vanilla Airilla, ja supertarjouksella saatiin hotellit + lennot kahdelle hengelle noin 400 eurolla. Halpaa, ainakin jos ajattelee että oltiin Hokkaidolla 4 yötä ja yövyttiin vielä suht hienossa hotellissa. Lennolla ei päästy nauttimaan luksuksesta, vaan Finnairiakin kapeammasta jalkatilasta, olemattomasta viihdejärjestelmästä ja vartin bussimatkasta portilta koneeseen, mutta oli niin lyhyt lento, että ei ollut ongelmia.


Sapporoon saavuttuamme satoi. Ja vieläpä aika reippaasti. Ensin käytiin eräässä turisteille suunnatussa mereneläviä kauppaavassa pikkukaupassa maistelemassa mentaikoa, tarakoa ja ikuraa (mätiä, mätiä ja mätiä) sun muuta mukavaa, ja sitten tultiin tähän puiston reunaan katselemaan Tokyo Toweria.
(Se ei sitten oikeasti ole Tokyo Tower vaan Sapporo TV Tower, mutta tulen luultavasti aina kutsumaan sitä Tokyo Toweriksi)


Käytiin sateesta huolimatta katsomassa myös erästä Sapporon tunnetuimmista nähtävyyksistä: tätä kaunista kelloa. Kengo oli käynyt katsomassa tätä aikaisemminkin, ja sanoi etukäteen, että se on pienempi kuin googlen kuvien perusteella arvaisi. Ei siis yllättänyt kun paikalle päästyämme en aluksi edes löytänyt koko kelloa - satuttiin nimittäin käyttämään mustaa sateenvarjoa, ei läpinäkyvää, jonka läpi tuon kellon olisi ehkä nähnyt. :D


Sadepäivän päivällinen. Ei yksinkertaisesti jaksettu lähteä siinä kaatosateessa etsimään ravintolaa (hotellin lähellä ei valitettavasti ollut edes nuudelipaikkoja), joten käväistiin lähikonbini Seico Martissa ostamassa ruokaa. Kyseinen konbini osoittautui yllättävän hyväksi ostospaikaksi, oli mukavan halpaa ja nattoakin löytyi 69 jenillä.


Seuraavana päivänä paistoi onneksi aurinko: tässä näette meidän hotellin auringonvalossa. Oli ihan nätti ja paljon hienompi kuin ne hotellit, joissa yleensä tulee yövyttyä. Kylppäri oli tosin pieni eikä huoneessa ollut mikroa, mutta muuta valitettavaa ei tullut mieleen. Ai niin, ja siivoja vähän kitsasteli liikaa nenäliinojen kanssa, ei ollut kauhean mukavaa siinä vaiheessa kun huomattiin Kengon kanssa olevamme molemmat flunssassa (kyllä, saatiin molemmat flunssa matkan aikana, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin merkinnässä).


Minä oudon ilmeen kera ja järkyttyneenä siitä, että piti taas pukea neule ja takki päälle. Lämpötekninen aluspaita olisi myös ollut ihan kiva. Tai toinen neule tuohon päälle, oli nimittäin varsin hyytävää. Kuvan ottohetkellä oli varmaan lämpimintä koko viikonloppuna, tuosta mentiin enää vain kylmempään suuntaan.


Suomi. Ainakin Suomimaisempi kuin Tokio.


Tässä kuvassa näette kaksi asiaa, joista tykkäsin ihan mielettömästi Hokkaidolla: luonto ja vuorinäkymä melkein joka suuntaan. ♥ Tämäkin puisto oli jotenkin ihana, siisti, mutta paikoin sopivan rähjäisen luonnollinen.


Lintujakin riitti. Tykkäsin näistä huomattavasti enemmän kuin niistä jättiläisamppareista/mehiläisistä/kimalaisista, joihin törmättiin useampaan otteeseen. Hyrr. Jos Hokkaidolla ei olisi jättiläisamppareita ja lämpötilat olisivat ihan aavistuksen korkeammat, niin saattaisin ihan vakavissani harkita muuttavani sinne tulevaisuudessa, mutta nuo ampparit valitettavasti miinustaa pisteitä aika reippaasti.



Yllä vähän Hokkaidon yliopiston kampuksen pihaa. Tai ainakin käveltiin tuolla ja uskottiin että se on yliopiston kampus, toivottavasti ei ihan väärässä oltu. :D


Hokkadoilla oli myös mukavasti kukkia joka puolella. Tai ainakin tuolla päin Sapporoa... :D Puussa kiinni oleva kaunis kuvalla varustettu kyltti pyytää kantamaan koiransa jätökset kotiin asti.


Maisemasta päätellen tämä ei ehkä ole ihan sellaisia paikkoja, jonne yleensä tullaan kävellen, mutta ihan hyvin sinne jaksoi tallustella Sapporon asemalta. Tuolla oli sellainen kiva fisutori, jossa paitsi myytiin paljon mereneläviä niin siellä oli myös ihanan paljon ilmaisia maistiaisia joka puolella.


Tämä ei ollut ilmainen, vaan kirpaisi lompakkoa 3000 jenin verran, mutta oli kyllä joka ikisen jenin arvoinen. Aivan mielettömän hyvää. ♥ Olin elänyt siinä uskossa, että Tsukijin kalatorin kaisendon on mielettömän hyvää, mutta tämä kyllä vei voiton aivan heittämällä.


Hokkaidolla oli myös mukavan vähän ihmisiä. Ihan Sapporon keskustassa tosin riitti väkeä varsinkin viikonloppuna, mutta muuten saatiin välillä nauttia ihan hiljaisuudestakin. Junissakaan ei ollut meidän matkan aikana ruuhkaa kertaakaan (= juna oli kyllä välillä täynnä, mutta ei niin täynnä, että olisi ollut kiinni jossain toisessa ihmisessä - aina oli useampi sentti välissä).


Ei hirveästi kierrelty muualla kuin Sapporossa, mutta käytiin yhtenä päivänä myös tällaisessa paikassa nimeltään Otaru. Taisi mennä noin tunti junalla Sapporosta, mutta ei tuntunut matka pitkältä kun oli nättiä metsä- ja merimaisemaa.


Tässä eräs Otarun suosituimmista nähtävyyksistä: käyttämätön junarata. Harjoitettiin tuolla tasapainoa ja kilpailtiin milloin minkäkinlaisia matkoja ja näytettiin varmaan harvinaisen viisailta, mutta mitäs pienistä.


Leijonakuningas ja muumipeikko.

Otarussa oli varsin nättiä ja vuoristomaisemakin oli kaunis, lokkeja vain oli niin paljon että tämäkin kuva piti ottaa puolijuoksussa ettei saa jotain ei haluttua päähänsä.


Oli myös varsin kylmä. Olisi pitänyt olla talvitakki ja huivi mukana. Hyrrr.


Tuolla oli mukavasti kauniita vanhoja rakennuksia ja siellä olisi myös ollut sellainen kiva katu, jossa myydään muun muassa runsaasti soittorasioita, mutta sinne olisi ollut niin pitkä matka, että jätettiin tällä kertaa väliin. Kengo on käynyt siellä aiemmin kertaalleen, ja sanoi että se on kyllä ihan hauska paikka, mutta ei ehkä kylmällä säällä menemisen arvoinen. Kesällä uusiksi siis!


Kotimatkalla käväistiin myös katsastamassa tämä kuuluista kaljapappa. Hypättiin asemalta Suzukinon asemalla ja katsastettiin Sapporon iltaelämää.


Helsinki. Eikun siis Sapporo. En tiedä kutsutaanko noita raitiovaunuiksi mutta ainakin ne näyttää sen verran raitiovaunuilta, että voisi erehtyä kaupungista, jos sattuisi olemaan vielä huonompi näkö kuin minulla (mutta ei niin huono kuin Kengolla ilman piilareita, koska se ei näkisi edes noita raitiovaunuja tai ehkä korkeintaan luulisi niitä liikkuviksi pensaiksi).


Yritettiin kovasti etsiä ruokapaikkaa Suzukinosta, mutta ensimmäiseen vaihtoehtoon oli ihan järkyttävä jono ja kakkosvaihtoehto taas oli vähän liian juottola. Lopulta päädyttiin varaamaan paikka tällaisesta järkyttävän isosta ravintolasta, joka sijaitsi sopivasti melko lähellä meidän hotellia. En ollut koskaan ennen käynyt noin isossa ravintolassa - se oli varmaan oikeasti koko tuon rakennuksen kokoinen! Sisällä oli liukuportaat, joita pitkin noustiin ylös siihen kerrokseen, jossa meidän varauspöytä oli.


Melko tyhjää. Japania osaavat ehkä osaavat lukea nuo kyltit, jotka merkitsevät juuri loppuneita koululaisluokkaretkeläisten pirskeitä. Niitä oli kymmenittäin, samoin kuin juhlivia salarymaneja. Meidän kanssa samassa kerroksessa oli useammatkin monen kymmenen hengen työpaikka-juomingit, eli ei ollut ainakaan liian hiljaista. :D


Tässä ensimmäinen annos: lampaanlihaa itupedillä vihannesten kera.


Koska ykkösannos ei riittänyt, tilattiin vielä lisää: tällä kertaa ituja, kaalia, maustettua lampaanlihaa ja päälle vielä nuudeleita, jotka sekoitettiin kaiken muun sekaan. Oli niiiin hyvää. ♥ Eikä edes kallista, syötiin melkoisen reippaasti (lampaanlihaa yhteensä neljän hengen annos), mutta lasku meiltä molemmilta taisi olla vähän vajaa 5000 jeniä.


Random kuva maaseutumaisesta meiningistä. En enää muista missä tämä oli, mutta taisi kestää puolisen tuntia Sapporosta.


Ja koska epäloogisuus on kivaa, tässä ollaan taas Sapporossa. Hyvin myöhäinen, mutta sitäkin herkullisempi lounas. Miso-pohjainen ramen-nuudelikeitto voilla, maissilla, kunnon määrällä kasviksia ja pehmeähköllä kananmunalla. Uskaltaisin sanoa, että parasta raamenia mitä olen koskaan syönyt. :)


Tässä nyt vihdoin kuvaa meidän kauniista hotellihuoneesta. Siistiä eikös? Tuon hotellin parhaita puolia oli ehdottomasti iso telkkari, kivat lamput jotka sai kätevästi himmeiksi ja sammutettua sängystä nousematta, useampi vaihtoehtoinen tyyny ja erillinen peilinurkkaus meikkaamiseen. Ai niin, ja kassakaappi oli kanssa kiva, tungettiin aina kaikki sinne ennen lähtöä ettei siivoja vie meidän banaaneja ja suklaita.


Käytiin myös kirpparilla hillumassa ja ostin itselleni uuden talvitakin. Maksoi 1000 jeniä eli noin 8 euroa, ja on aivan täydellinen. ♥ Vieläpä ihan uudenveroinen. Hihoja pitänee pidentää muutaman sentin verran, mutta kyllä niissä onneksi näytti olevan hieman pidentämisen varaa.
Voitte muuten myös spotata Kengon tästä kuvasta, jos katsotte tarkkaan. Ai niin, ja huomatkaa myös tyylikkäät tohvelit - vaihdeltiin aina noiden mustien kestotohveleiden ja valkoisten kertakäyttötohveleiden välillä.


Käytiin sunnuntaina, vikana kokonaisena päivänä vielä toisella kalatorilla, joka oli huomattavasti lähempänä Sapporon keskustaa. Oltiin molemmat vähän kipeitä, minä ihan kunnolla kuumeessa ja pienikin urheilu tuntui heti rintakehässä, mutta ibuprofeiinin voimalla päästiin turisteilemaan. Jännä muuten, kun tuo ibuprofeiini-pohjainen lääke, jota Hokkaidolla popsittiin, sisältää 150mg ibuprofeiinia per kerta-annos, mutta tehosi silti ihan mukavasti. 400mg:n tabletteihin tottuneena olin varma, ettei tuo tee ainakaan päänsärylle yhtikäs mitään, mutta väärässä olin.


Lounaspaikkaa ei mietitty kauan, kun saatiin random rapu-myyjältä suositus mennä syömään unidoneja viereiseen ravintolaan. Se lupasi vieläpä, että saadaan ekstrahyvät annokset, kun kerrotaan että se suositteli kyseistä paikkaa. Ja sinnehän me mentiin, alennusta tai mitään kovin ekstrahyvää ei tosin saatu, vaikka meidän misokeitot vaihdettiinkin korvauksetta rapukeittoihin. Mutta! Uni (merisiili) oli ihan sanoinkuvailemattoman _hyvää. ♥ En ole koskaan syönyt noin makeaa ja ihanaa unia, enkä varmaan pysty enää mitään perusunia syömäänkään... Ikura (mäti oikealla) oli hyvää myös. Tällä annoksella oli muuten hintaa noin 4000 jeniä, eli ei mitään halpaa hupia ollut, mutta kyllä tämäkin oli hintansa arvoista.


Tässä samaisen päivän päivällinen: natto-rullia, okaraa (josta tykkään jostain syystä ihan hirveästi), kabocha-kurpitsaa, papu-hijikilevä-salaattia, tomaatteja, yaki-imoa (eräänlaista bataattia) ja yakitoria. Yakitori ei tosin ollut ihan perus grillattua kanaa, vaan kanan sydäntä ja peuranlihaa. Peura muistutti melkoisesti hirven lihaa niin ulkonäöltään kuin maultaankin - hyvää oli siis!


Viimeisenä päivänä sain otettua kuvan näistä asemilla usein vilahtelevista porrasteksteistäkin. Portaat kertovat muun muassa kuinka monta kaloria poltat kävelemällä ne ylös tai tiettyyn pisteeseen asti ja kannustavat terveelliseen elämään. :D


Ennen lähtöä maisteltiin vielä lukemattomat kerrat erilaisia juustokakkuja, mereneläviä, keksejä, kakkuja, makupopcorneja ja ties mitä. Shin Chitosen lentokenttä on aivan ihana. ♥ Vielä kun olisi ollut pehmismaistiaisia ja enemmän maistiaisia Shiroi Koibitolta (kuvassa), niin olisi ollut aivan täydellistä.

Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana matka - nyt vaan odottelemaan seuraavaa! En vielä tiedä minne seuraavaksi mennään, ehkä vähän lähemmäs tällä kertaa. Elokuussa olisi Hey! Say! JUMPin keikkoja muutamassa paikassa, muun muassa Shizuokassa, mutta en tiedä jaksanko raahautua sinne. Tuntuu vähän tylsältä hillua sinne yksin ja toisaalta oudolta mennä paikalle Kengon kanssa, varsinkin kun sille 7000 jeniä lipusta tuntuu melkoisen kalliilta. Lisäksi lippuarvontahäsläys tuntuu varsin ärsyttävältä. Johnnysin uusi lippusysteemi on myös varsin rasittava: paikkoja ei saa tietää ennen kuin konserttipäivänä sisään konserttihalliin mennessään. Konserttilippuja ei myöskään saa lahjoittaa/myydä kenellekään edes siinä tapauksessa, että itse estyy menemästä esimerkiksi keuhkokuumeen tai muun suhteellisen vakavan taudin takia. Pisteenä i:n päälle Johnnysin faniklubin asiakaspalvelu on aivan järkyttävää. Kengo soitti sinne kun ne olivat menneet vahingossa rekisteröimään mun nimen ensimmäiseksi tavuksi シ tavun ミ sijaan, ja ne eivät ottaneet minkäänlaista vastuuta ko. virheestä eivätkä suostuneet sitä muuttamaan, vaikka se oli aivan sataprosenttisesti niiden syytä (Kengo kirjoitti mun rekisteröitymislapun + meillä on kuvakin siitä, eikä tavu näytä hilppuakaan シ-tavulta). Joo, tekee kyllä ihan hirveästi mieli maksaa tuollaiselle yhtiölle konserttilipuista.

...mjoo, näköjään runosuoni alkaa kummasti pulputa kun pääsee valittamaan jostain. Kirjan kirjoittamisessa se ei oikein ole viimeaikoina kuplinut, valitettavasti, vaikka tarkoitus oli saada esikois-mestariteokseni julkaistua heti kun Suomeen palaan. No, ehkä joskus. Tai ei ehkä, vaan ehdottomasti joskus.

Thursday, April 27, 2017

Uusi lukukausi, uudet kurssit ja uudet kujeet


Heipä hei! :) Olen taas saanut kuulla blogilaiskuudestani, joten ganbaroidaan nyt sitten vähäsen ja kirjoitellaan niitä kuulumisia. Ei minulle tosin kummempia kuulu, mutta aina voin kirjoittaa esimerkiksi äärimmäisen ihanan makuisesta kahvijellystä, jonka äsken popsin. En edes muistanut, että kahvihyytelö on niin hyvää...

Mutta siis, Wasedassa alkoi uusi lukukausi ja uudet kurssit ja uudet tuttavuudet ja uudet lounaspaikat, kun maistoin ensimmäistä kertaa yliopiston bentokojuissa myytäviä lounasbokseja. Valitsin nyt tälle lukukaudelle vähän rennompia kursseja, tai ainakin parhaani yritin. Esitelmiä on melko vähän, mutta läksyjä huomattavasti enemmän kuin olin kuvitellut ja lisäksi muutaman kurssin taso on huomattavasti korkeampi kuin mitä rekisteröityessäni kuvittelin. Ilmeisesti Wasedassa ei ole rentoja japanin kursseja, mutta no, tuleepahan ainakin opittua sitä japania.

Runosuoni sykkii äärimmäisen hitaalla tahdilla tänään, joten kerron viimeaikaisesta elostani kuvien kera epämääräisessä järjestyksessä.


Ennen koulun alkamista kierreltiin ympäriinsä katselemassa kirsikankukkia. Yllä oleva kuva eräältä kävelylenkiltä kohti Shinagawaa ja takaisin. Oli nättiä! :)


Tämä kuva taas on ihan kotikonnuilta.


Ja tässä taas näette blogin kirjoittajan selkäpuolen.

Saatiin myös kunnia tavata Ryo eräänä puistoilupäivänä.  


Meguro-jokea käytiin katsomassa Eevan & Kimmon kanssa, kun ne oli mukavia ja tuli viihdyttämään minua tänne toiselle puolelle maapalloa.


Käytiin myös Shinjukun puistossa, jonne oli päättänyt muutama muukin suunnata juuri samana päivänä.


Tässä kameramies ja puu, joka on nätisti puettu pahviin. Ei aavistustakaan miksi.



Tässä toinen kameramies, jota tulee nähtyä vähän useammin. 


Kyseisen kameramiehen ainoa huono puoli on se, että se keskittyy välillä vähän liikaa kameraansa. Tai vaihtoehtoisesti kännykkään. Tai tietokoneeseen. Sama vika on tosin oikean puoleisessa hepussa, joten eipä tässä kai oikein voi valittaa.

Tämän merkinnän kuvat on muuten sitten äärimmäisen epäkronologisessa järjestyksessä. Menee varmaan enemmänkin väärään suuntaan.... :D


Tässä suosikkikameramieheni keskittyy soba-nuudeleihin. Tuo on yksi meidän vakioravintoloista nykyään, käydään siellä popsimassa sobaa ja syödään alennuslipukkeilla ilmaista soba-jäätelöä (eli oikeastaan tattarijäätelöä) jälkiruoaksi. Tuolta saa soban lisäksi myös udon-nuudeleita, soba-tofu-salaattia, tempuraa ja donbureja, joten ei käy tylsäksi. :')


Yksi maailman ihanimmista jälkiruoista: kuzumochia kinako-jauheen ja eräänlaisen siirapin kanssa. Niin simppeliä muta hirveän hyvää. ♥


Random maisemakuva hieman kauempaa, ne muista enää mistä mutta jostain kuusesta kumminkin. :D Täältä jäi eläväisimpänä mieleen poliisiasemalla käyminen, kun käytiin viemässä maasta löytämämme 5000 jenin seteli sinne. Oli hyvin aikaa vievä visiitti, kun poliisisetä luki oppaasta mitä sen pitää missäkin järjestyksessä tehdä ja oli muutenkin vähän pihalla kaikesta, mutta oli ihan jännää katsella niitä etsintäkuulutusilmoituksia sun muita mitä siellä seinällä oli. :D


Ai niin, kävin myös ensimmäistä kertaa vuosiin kampaajalla! Oli hauska kokemus ja hiukset tuntui muutaman päivän aivan ihanilta, mutta nyt on jo alkanut tuntua siltä, että taidan sittenkin saada itsekin hiukseni leikattua ihan tarpeeksi hyvin. Tai siis, rehellisesti, huomaako kukaan teistä mitään eroa yllä olevan kuvan ja merkinnän muiden kuvien kanssa? :D Muut on otettu ennen kampaajalla käyntiä ja yllä oleva kampaajakäynnistä seuraavana päivänä. Mutta hauska kokemus oli kumminkin!

Anteeksi äärimmäisen huonosta ja epämääräisestä merkinnästä, parantelen tätä ehkä myöhemmin tai kirjoittelen lisää kuulumisia, mutta tiedättepähän nyt että olen edelleen hengissä. P-Korean ohjuskaan ei ole vielä tänne asti eksynyt, vaikka uutisissa esiteltiinkin pari päivää sitten jo evakuointiohjeita. Kengo harkitsi kaasunaamareiden hankkimistakin, mutta ne on vielä toistaiseksi tilaamatta, osin siksi, että englannin- tai suomenkielisiä uutissivustoja lukemalla totesin, että japanilaisten uutissivustojen maalailema ohjusuhka ei taida olla maailman mittakaavassa kovin realistinen. :D

Wednesday, March 8, 2017

Lääkärillä Japanissa

Olen oppinut viime aikoina paljon kaikenlaista hyödyllistä. Esimerkiksi pari päivää sitten opin eräästä telkkarissa näytetystä dokumenttiohjelmasta, että Japanin miescheerleaderit on oikeasti saman tyyppinen lievästi pelottava jengi kuin Koulussa -animessa, jota katseltiin Shikon kanssa pieninä hyvin innokkaasti (on laatusarja muuten eikä sitä ole suomennettu niin pitkälle, että joutuisi katsomaan liian hurjaa huutosakkimenoa). Muttajoo, asiaan.


Tällä kertaa vuorossa on siis sellaista informaatiota, joka ei aivan oka paikassa kävele vastaan: allekirjoittaneen omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvaa tietoa Japanin lääkäreistä. Olen testannut tähän mennessä kolmea lääkäriasemaa, kahta yksityistä pienempää ja yhtä isoa sairaalaa. Toinen noista yksityisistä oli sellainen hyvin pieni asema, jossa terveysasema on itse asiassa asuintalon alakerrassa ja lääkäri asuu itse samaisen talon yläkerrassa. Tätä ei tosin vastaanotosta sinällään huomaa, sillä paikka näyttää sisäpuolelta tavallisen kliiniseltä terveyskeskukselta. Toinen kokeilemani yksityinen on hieman suurempi terveyskeskus-kompleksi, jossa on useampi kerros. Tuo iso sairaala taas on sellainen paikka, jossa joutuu parhaimmillaan odottamaan vuoroaan useammankin tunnin, ja jossa istuu aina väkeä kymmenittäin jonottamassa. Isoin sairaala on myös näistä kolmesta vanhimman oloinen ja vähiten siisti - ei tosin sotkuinen sekään, mutta jotenkin Japanin asteikolla rähjäinen.

Täällä vastaanotolle pääsee hyvin nopeasti - ainakin Suomen tahtiin tottuneena tuntuu siltä. Yksityisillä klinikoilla otetaan vastaanotolle oikeastaan heti, paikasta riippuen jopa viikonloppuisin, eikä tällaisissakaan paikoissa hinta välttämättä kovin paljon kirpaise: itse kävin hakemassa flunssalääkkeitä 300 jenin vastaanottomaksulla (+ lisäksi lääkkeet itse, jotka maksoivat noin 200 jeniä). Ei siis todellakaan kallista - paitsi tietysti siinä tapauksessa, että on vain tuikitavallinen matkailija, jolla ei ole Japanin terveysvakuutusta. Tässä tapauksessa suosittelen nyhtämään kulut myöhemmin takaisin omalta matkavakuutusfirmalta. :'D

Itse yllätyin vähän siitä, miten halpaa lääkärillä käyminen täällä on. Suomessa aina toitotetaan Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ja siitä, miten saadaan halvalla hyvää terveydenhuoltoa, kun maksetaan kalliit veromme. Mjoo-o. Itse kävin joulukuussa tuolla isossa sairaalassa, sain diagnoosin niveltuppitulehdukseta ja samalla kortisonipistoksen sormen niveleen, ja hinnaksi koko käynnille tuli 400 jeniä (= 3 euroa). Jouduin tosin odottamaan vastaanotolle pääsyä melkein tunnin, koska uudenvuodenloma-ajan ruuhka oli niin järkyttävä, mutta kyllä tuolla hinnalla kelpaa vaikka joutuisikin vähän odottelemaan. :) Sitä paitsi, mikäs olikaan se maa, jossa jonotin pienenä ties kuinka monta tuntia päivystyksessä pääsemättä lopulta koskaan lääkärille, palaten kotiin kuumeessa...? Täällä on kuulemma myös jonkinlaisia terveyskulukatto-tyyppisiä systeemejä, joissa tietyn rahamäärän jälkeen ei joudu enää itse maksamaan - niistä ei tosin ilmeisesti hirveästi tiedetä.

Turvonnut sormeni, tiedän että halusitte kaikki nähdä tämän. :) Lääkäri ei tosiaan aluksi uskonut tuossa olevan pahemmin vikaa, antoi vain kipulääkkeitä ja jotain voidetta, eli en tiedä miten asiantunteva lääkäri lopulta oli kyseessä... Eipä se tosin niin kovin pahalta näytäkään, oli vain kipeä eikä oikein taipunut (onneksi tosin eräs Suomessakin suosittu käsimerkki ei merkitse täällä suurempia niin ei ollut ongelmia siinä mielessä).

En siis tarkoita, että japanilainen lääkärisysteemi välttämättä olisi parempi kuin Suomen. Täällä ollaan tuhatkertaisesti Suomea pahemmin lääkeuskovaisia ja pieneen flunssaankin saa yleensä melkoisen pilleriläjän. Kuten ehkä saatatte aiempien postauksieni perusteella muistaakin, itse sain syksyllä normaaliin flunssaan yhdellä kertaa viittä eri lääkettä. :D Toinen asia, jonka suhteen joutuu olemaan vähän varovainen, on lääkäriaseman JA lääkärin huolellinen valinta. Ei täällä mitään epäilyttäviä lääkäriasemia ole sen enempää kuin Suomessakaan, mutta olen löytänyt jo yhden paikan, jota aion vastedes välttää parhaani mukaan. Tajusin jälkeenpäin, että viimesyksyn flunssani oli todennäköisesti keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, mutta minut vain passitettiin ilman tutkimuksia pilleriläjän kanssa kotiin. Ei sillä, että tuo sinällään haittaisi, mutta olisin ehkä jättänyt menemättä joka päivä kouluun, jos olisin tiennyt - ja samalla parantunut reippaasti nopeammin. Kengo kävi samassa paikassa keuhkokuumeen kanssa ja se oli "onneksi" niin huonossa kunnossa, että se sentään tutkittiin, mutta jostain kumman syystä eivät osanneet kumminkaan diagnosoida sitä. Seuraavana päivänä toisessa sairaalassa Kengoa sitten kiellettiinkin enää koskaan menemästä tuohon ei-niin-hyvään sairaalaan, kuulemma yhtä tyhjän kanssa. :D

Muttajoo, se siitä. Jos joku blogini lukijoista joskus asustelee lähellä Oomoria, niin voin kertoa suosituksia ja anti-suosituksia tarkemmin. Joka tapauksessa täällä siis kannattaa vähän tutkia etukäteen, minne lääkäriasemalle mennä ja minne ei. Terveysasemia ja sairaaloita on täällä sen verran reippaasti, että riittää ainakin mistä valita - hammaslääkäreitä on tosin vielä enemmän.

Lääkärit on muuten täällä yhtä persoonallisia heppuja kuin Suomessakin, mutta juroimmatkin juttelee kumman innokkaasti, kun tällainen ulkomaalainen heppu saapuu vastaanotolle. Eräskin lääkärimies, joka on kuulemma yleensä vähän töykeä eikä hirveästi juuri mitään ylimääräistä puhu, jutteli oikein innokkaasti Suomesta ja revontulista samalla kun pisti minulle influenssarokotteen. :'D Yksi taas aina mulkoilee silmät niin jättimäisinä, että melkein tuntuu, että se tahallaan yrittäisi saada häipymään vastaanotolta niin äkkiä kuin vain mahdollista... Ihan hassu pappa sekin kyllä. Sillä on sellainen hilpeä osittaiskaljukin, kuten lähes kaikilla lääkäreillä joiden kanssa olen ollut täällä tekemisissä.

Täällä lääkärit ovat monesti myös mukavan tehokkaita: useamman kerran olen ollut ulkona vastaanotolta parissa minuutissa. Tutkimuksia myös määrätään melko heppoisesti, ainakin tuossa isossa ruuhkaisessa sairaalassa, jossa minulta mitattiin turvonneen sormen takia kymmenittäin veriarvoja sun muita, otettiin röntgenkuvat ja ehdotettiin myös MRI-kuvauksia. Tutkimukset myös hoidettiin hyvin tehokkaasti, samoin kuin ohjeistukset liittyen muun muassa siihen, minne minun tulisi milloinkin syöksyä pisteltäväksi tai kuvattavaksi. Suosittelenkin hankkimaan täydellisen kuullunymmärtämistaidon ennen tuollaiseen kiireiseen sairaalaan menemistä, koska minullakin oli vaikeuksia välillä tajuta, mitä minun milloinkin haluttiin tekevän ja minne pitäisi mennä. :D
Niin ja tosiaan, sehän on sitten eri asia, että onko tutkimuksiin lähettäminen ja tehokkuus hyvä vai huono asia, itsekin olen siitä vähän montaa mieltä...

Suomessa lääkärilasku taitaa ainakin julkisella puolella tulla jälkeenpäin kotiin, täällä taas maksetaan poistuessa. Mukaansa saa yleensä myös kyseisen sairaalan/terveysaseman kortin, jotta seuraavalla kerralla on nopeampi kirjautua sisään. Toisaalta tämä kortti ei yleensä ole kovin pitkää aikaa voimassa, ja esimerkiksi puolen vuoden tauon jälkeen joutuu monesti maksamaan uudestaan niin sanotun "aloitusmaksun", joka on paikasta riippuen jopa 40 euroa. Suosittelen siis Japanissa asustelevia käymään lääkärillä joko jatkuvasti tai ei ollenkaan. :'D

Tämä henkilö ei ole juuri viimeaikoina lääkärillä viihtynyt, eli ensi kerralla tulee taas kolmekymppiä maksettavaksi - ainakin vakkarisairaalassani.

Tämä merkintä on nyt ollut hyvin sekava, mutta sanotaan nyt loppuun vielä, että loppujen lopuksi lääkärikäynnit täällä menevät aikalailla samalla kaavalla kuin Suomessakin. Marssitaan tiskille, selitetään miksi on tullut paikalle (tai jos on varattu aika niin vain ilmoittaudutaan), istutaan odottamaan, hillutaan lääkärin huoneeseen ja selitetään taas asioista, ja loppu riippuukin siitä, minkä vuoksi on paikalle tullut. Ainoa selkeä eroavaisuus on se, että lääkärien vastaanottoja ei yleensä pidetä pienissä huoneissa mukavan yksityisesti, vaan välissä saattaa olla vain näköesteenä toimiva seinä, jonka toisella puolella on toinen lääkäri toisen potilaan kanssa. Lisäksi tuossa isossa sairaalassa vastaanottohuoneessa ei ollut edes ovea, vain verho, jonka toisella puolella muut potilaat istuvat odottamassa vuoroaan. :D Ei siis hirveän yksityisissä asioissa ehkä tee mieli mennä ainakaan suurempiin sairaaloihin, pienillä klinikoilla yksityisyyttä tuntuu onneksi saavan vähän enemmän.

Mutta se tästä sekavasta merkinnästä! Loppuun aikaisia kirsikan kukkia, jotka bongattiin Harajukussa pari viikkoa sitten.