Tuesday, September 29, 2015

Japani: Ebisu

Alkaa jotenkin itseänikin ällistyttää miten ahkera mutta samalla järkyttävän aikaansaamaton osaan olla. Olen opiskellut todella paljon japania viime aikoina, kirjoitellut enkun kurssin blogia monta kertaa viikossa ja hoitanut kaikenlaista asuntoon littyviä asioita kuten kunnon vuokralaisen kuuluu, mutta silti on miljoona asiaa tekemättä. D: Esimerkiksi japanin kurssin läksyt, koska enhän minä tietenkään niitä tee ikinä ajallaan, kun vain opiskelen JLPT:hen. Ja enkussa olen tehnyt kaikkea muuta paitsi lukenut yhtä äärimmäisen rasittavaa akateemista opusta, jota pitäisi lukea "koko kurssin ajan", ehehe. Asuntoasioissa vajavaisesti ovat sujuneet onneksi vain pyykkiasiat, mutta no, ei kai se mun vika ole, jos en saa pesutuvan ovea auki... Olen tässä rampannut jo useampaan otteeseen vaihtamassa avainta, kun ko. ovi ei vain aukea, mutta kun se kuulemma on "varmasti oikea avain", niin taidanpa marssia seuraavaksi ostamaan oman pesukoneen. :____D

Lisäksi on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, mutta sitä hoidetaan onneksi jo. :) Operaattorin puolelta eli Soneralta en tosin saanut minkäänlaista apua (paitsi satasen laskun olisin voinut saada jos olisin tehnyt vikailmoituksen), mutta no, jos vika on puhelinpistokkeissa niin eipä se niiden homma olekaan. Eri asia sitten, jos vika onkin tuossa modeemissa, jonka sieltä tilasin... Muuuutta se on sitten sen ajan murhe. Postin seurausjärjestelmä muuten hävitti kyseisen modeemin pariksi viikoksi ja lopulta selvisi että se oli koko ajan odottamassa noutoa Ärrällä, muuuuutta ei siitä nyt sen enempää. 

Mutta mutta. Jos siirrytään nyt vaikka niihin Japanijuttuihin, niin on kivaa muillakin kuin vain bloggaajalla itsellään (koska kuten yleisesti tiedossa on, valittaminen on ihanaa ja lievittää varmaan stressiäkin ja ties mitä). Tämänkertaisena aiheena kaikki hieno ja mahtava ja maata järisyttävä (ei siis kirjaimellisesti, vaikka Japanista puhutaankin), mitä tehtiin kolmisen kuukautta sitten 30.kesäkuuta.


Ensin käytiin tällaisessa paikassa lounaalla. Pääsin pitkästä aikaa leikkimään tuollaisella koneella, jolla tilataan & maksetaan ruoka. Tai no, otettiin seuralaiseni kanssa sama annos, niin se sitten tökkäsi munkin puolesta sitä ruokanappia ja taisi maksaakin... Mutta joka tapauksessa tuli pitkästä aikaa käytyä sellaisessa paikassa syömässä, jossa tällainen kone on. Kätevää jos ei jaksa puhua. :'D


Tsukedon. ♥ Söin tuollaisia paksumpia dipattavia nuudeleita ensimmäistä kertaa elämässäni ja oli niin hyvää, että olisin halunnut heti uudestaan - jäi tosin valitettavasti seuraavaan matkaan. D: Mutta tosiaan, noita nuudeleita siis tosiaan nostetaan tuonne vasemmanpuoleiseen liemeen (/kastikkeeseen, aika paksua se oli) ja syödään. Tuossa liemessä on myös seassa kaikenlaista pientä kivaa, kuten purjoa ja keitetty kananmuna.

Syömisen jälkeen suunnattiin randomisti ja päämäärättömästi Ebisuun.




Näin ensimmäistä kertaa Garden Placen kunnolla. \o/ Tuosta tulee aina nostalgiset tunnelmat kiitos Hana Yori Dango -draaman. Vähän olisi tehnyt mieli poseraata tuon kanssa, mutta jätin väliin kun eihän siinä ole oikeaa tunnelmaa jos ei sada (HYD:n katsoneet tietänevät miksi).


Seuraavaksi käytiin... Öhh, no kuvastahan sen voi lukea: kaljamuseossa. :____D Mehän tunnetusti ollaan molemmat niin alkoholin ja etenkin oluen ystäviä, että joo, ihmettelisin itsekin miten tuonne päädyttiin jos en tietäisi syytä. Ja tuo syyhän oli muuten se, että 1) ulkona oli kuuma, 2) ei ollut muuta tekemistä ja 3) tuollainen sattui tulemaan eteen. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: sisäänpääsy oli ilmainen.


Omat juomat mukana. ...eikun. Kyseessä oleva juoma on mehua hyytelö-sattumilla, hyvää muuten, muttei meinannut aluksi suostua tulemaan pullosta ulos.


Toi museo yllättävän hauska paikka, sai kivoja kuvia ja sisustus oli aika loisteliasta luokkaa. En ole oikeastaan juuri ollenkaan käynyt museoissa Japanissa, niin siinäkin mielessä oli hyvä kokemus. Käytettiin paikkaa hyväksemme myös oppimismielessä ja luettiin englannin- sekä japaninkielisiä tietotekstejä ääneen. :D ..onneksi muita ihmisiä ei juuri näkynyt.


...jos tätä blogia lukee joku, joka ei ymmärrä suomea niin saatoin juuri antaa itsestäni hyvin harhaanjohtavan kuvan. :___D

Museoilun jälkeen kierreltiin ympäriinsä ihastelemassa Ebisun arkkitehtuuria. Tai jotain muuta hienoa.


 Jotenkin tuntuu, että tämän kuvan olisi ehkä voinut tarkentaa jotenkin paremminkin...


Jotenkin absurdi parivaljakko - tuo oikeanpuoleinen punatiilinen rakennus ja tuo pilvenpiirtejä siis.

Saatuamme Garden Placen ympäristöstä tarpeeksemme lähdettiin eri puolelle asemaa pyörimään ja etsimään jotain kivaa kahvilaa.





Seuralaiseni kännykkäsurffailun ansiosta löydettiin tällainen ihana jäätelöpaikka. Eniten kiinnosti tuossa vasemmalla näkyvät ice shake -juomat, mutta päädyttiin tilamaan jäätelöäkin, kun tuolla oli niin jänniä makuja (macchaa, azukipapuja, tuorejuustoa, tomaattia...) + ne oli vielä tehty samana päivänä paikan päällä, niin pakkohan sitä oli maistaa. :) Nettisivujen perusteella valikoimaan kuuluu joskus myös esimerkiksi kabocha, bataatti, kastanja, mustat seesaminsiemenet ja ties mitä, joten pitää varmaan joskus mennä uudestaan.



Otettiin tuorejuustoa, macchaa ja vesimelonisorbettia. Ei mikään paras mahdollinen yhdistelmä, mutta hyviä oli kaikki. Paitsi tuota tuorejuustojäätelöä en välttämättä söisi uudestaan, kun se oli vähän liian tuorejuustomaista omaan makuuni. Tai siis, ei siinä mitään jos se olisi maistunut maustamattomalta tuorejuustolta, mutta kun se maistui enemmän joltain sellaiselta leivän päälle levitettävältä maustetulta suolaiselta versiolta... :D Mielenkiintoista oli anyways.


Jäätelöäkin enemmän haluan tosin tuonne uudestaan siksi, että yllä oleva juoma oli ihan järkyttävän hyvää. ;_; Voisi sanoa, että jopa parempaa kuin Starbucksin frappuccinot - jos siis lähdetään vertailemaan, mutta ne on niin erilaisia kumminkin, että en tiedä onko vertailussa järkeä (tää on muuten yksi asia josta välillä väitellään tuon toisen kanssa, kun itse en aina tajua mitä järkeä on verrata kaikkea keskenään + en esimerkiksi pysty vertailemaan hyviä ruokia ja sanomaan mikä nyt on kaikista parasta, kun ne on kaikki omalla tavallaan hyviä. ja tuo taas ei ymmärrä tätä näkökulmaa, mikä on sinällään hauskaa niin onnistutaan melkein riitelemäänkin :D).


Lopuksi käväistiin vielä shoppailemassa Iittalan kaupassa. :) No ei, tehtiin vaan hintavertailua. Ja nautittiin suomalaisesta musiikista.


Iltaruokana odenia. *Q* (+ itupaistosta ja sashimia)


Auringonlasku oli nätti. ♥

Katselin äsken jäljellä olevia kuvia, ja ollaan näköjään oltu niin rasittavan aktiivisia parin viimeisen viikon ajan, että merkinnöillä ei tule loppua vielä ihan äkkiä. Katsoo nyt ehdinkö loppuun ennen kuin lähden taas Japaniin, kun joulukuu lähestyy jo uhkaavasti (ja kyllä, elän ihan samassa ajassa kuin te muutkin ihmiset, ajantajuni on vain kenties vähän poikkeuksellinen).

1 comment:

LL said...

Wooow It's so lovely photos <3
http://diariodelolivlet.blogspot.com.br/