Friday, June 19, 2015

Jounanjima

Päivitysputki nyt valitettavasti katkesi, vaikka ei edelleenkään olla kovin aktiivisia oltu. Eilen kierreltiin vähän Oomorin Atressa (kauppakeskus) ja käytiin Starbucksissa, tänään taas käytiin syömässä tulista ramenia ja konditioriakakkuja. Junalla ei olla menty minnekään about viikkoon. Toisaalta eipä sääkään ole ollut kummoinen, tänään ja eilen sateli oikeastaan koko päivän + erityisesti tänään oli poikkeuksellisen kylmä, vain reilut 20 astetta (tosin olin tästä lähinnä iloinen, koska farkuissa + neuletakissa ei tullut kuuma). 

Kengo on olohuoneessa tekemässä ruokatilausta, joten voisin tässä ajankulukseni kertoa meidän Jounanjima-visiitistä. Nää tosiaan tilaa aina supermarketista esimerkiksi vettä + muita juomisia, nenäliinoja, riisiä ynnä muuta mitä olisi muuten raskasta tai vaivalloista raahata kaupasta. Ja ylipäätään sellaisia juttuja, joita on hyvä olla aina kaapissa.


Anyways, ennen Jounanjimaan lähtöä syötiin lounasta. Jos olisin Shikon kanssa Japanissa ja oltaisiin menty tuonne niin oltaisiin ehkä ostettu bentot jostain ja syöty siellä puistossa, mutta nyt Kengon iskä sattui tulemaan tuona päivänä aikaisin töistä kotiin, joten syötiin sen tuomaa sushia.

Jounanjima on muuten siis sellainen pieni saari, tai enemmänkin saarimainen paikka, jonne pääsee autolla (tai kävellenkin, eikä se siltakaan ole pitkä). Meidän kohteena oli Jounanjima kaihinkouen (城南島海浜公園), eli merenrantapuisto - muutoin tuolla alueella on lähinnä teollisuutta. Toisaalta mulle jo japanilaisen teollisuusalueen näkeminen oli kokemus. :D Bussi meni myös sellaisen suuren, tukku-tyylisen ruokamarkkina-alueen läpi, joka sekin oli ihan mielenkiintoista nähdä.

Aa niin, ja bussikin oli itsessään jo kokemus, koska matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Japanin paikallisbussissa. Tähän mennessä olen onnistunut välttelemään niitä. :D Ajattelin jostain syystä, etten tietäisi mistä pitää mennä sisään tai tietäisi milloin pitää maksaa, kun kuulemma kaupungittain ja joskus bussilinjoittainkin vaihtelee, mennäänkö bussiin sisään edestä vai takaa (vai keskeltä) ja maksetaanko kyytiin noustessa vai lähtiessä. Viimeistään bussin saapuessa tuon kaiken saa onneksi tietää. Miksi? No, se muun muassa lukee bussin kyljessä, ohjeet bussiin nousemiseen kuulutetaan, kiinni olevasta ovesta on vaikea mennä sisään joten väärästä ovesta sisään menemisvaaraa ei ole + jos pitää maksaa etukäteen niin oletettavasti maksamatta ei oikein vahingossa pääse marssimaan sisään. ...miksiköhän ihmeessä olen ennen luullut, että tuossa olisi jotain epäselvää? :___D

Anyways, busseilu on aikalailla yhtä kätevää kuin junailukin jos Suicalla maksaa. Lisäksi maisemia näkee paremmin kuin junasta (ok poikkeuksia on kuten enoden). :) Paluumatkalla tosin bussi oli niin täynnä salarymaneja sun muita + istuin käytäväpaikalla, joten ei sieltä oikein mitään nähnyt, mutta no, onneksi Pazudora (...kännykkäpeli) on keksitty. :'D Menomatkallakin muuten ajattelin ensin, että bussi täyttyy kovastikin, kun jono oli niin pitkä, mutta onneksi 95% edellämme olleista keski-ikäisistä miehistä asteli edeltävään bussiin - jonka päätepysäkkinä oli joku hevoskisa(vedonlyönti)paikka. :D


...ja taas eksyin jaarittelemaan. Mutta yläolevassa kuvassa ollaan juuri astuttu pois bussista, ja taivaalla näkyy syy, miksi toi puisto on aivan ihana. Se on tosi lähellä Hanedan lentokenttää ja koneita lentää yli suunnilleen joka viides minuutti. ♥



Kenguska ja juoma-automaatit. Olenkohan sekoamassa kun tuon vasemmalla olevan pulloroskiksen aukot näyttää mun mielestä silmiltä? Se on vähän sammakon näköinen.


Tuolla olisi hauska pitää piknikkiä. :) Varsinkin kun ihmisiäkään ei ollut mitenkään järkyttävästi, johtuen ehkä paikan sijainnista.


Lentokone. ♥ Ei muuten oltu ainoita, jotka oli noita kuvaamassa: järjestelmäkameroiden kanssa varustautuneita japanilaisia riitti. :___D


Mutta lentokoneiden lisäksi tuolla oli muutakin, nimittäin hiekkaranta!! ...joka oli suljettu kunnostustöiden vuoksi. :___D Mun perustuuria.



Kone laskeutumassa kentälle.


Noi meni niin ihanan läheltä, että pystyi hyvin katsomaan aian minkä yhtiön kone on kyseessä. Muun muassa yläolevasta kuvasta kiitos kuuluu muuten Kengolle.




...joo, siinä lentokoneiden kuvailun ohessa päätettiin leikkiä kameralla vähän muutenkin. On harvinaisen onnistunut kuva musta muuten.


Yhteiskuva. ♥


Kengo käski osoittaa ylös ja tein työtä käskettyä. Vielä kun olisin vähän paremmin osunut tuohon koneeseen, nyt osoitan lähinnä sen siipeä. :___D



Tuolta näkyi sekä Sky Tree että Tokyo Tower + muun muassa Odaiba maailmanpyörineen. Näette nämä kaikki tässä kuvassa. ...tai sanotaan vaikka, että ne on kaikki tässä kuvassa, sitä en lupaa, että ne näkyisi kunnolla. :____D






Iltaruokana juustoista kanaa ja takikomigohania (riisin seassa keitetään samalla esim. vihanneksia, sieniä tms).

No comments: