Friday, June 26, 2015

Kävelylenkkeilyä ja syömistä

Moiii taas. Tänään sataa, joten lusmuillaan sisällä = ehdin kirjoittaa blogiin. :) ...paitsi että oikeasti tänään on ollut tekemistä aikalailla aamusta asti. Tehdään tänään Kengon kanssa koko perheelle samantyyliset hampurilaiset mitä tehtiin aikaisemmin keskenämme lounaaksi. Ja koska Japanissa ei myydä kunnon hamppissämpylöitä ainakaan perussupermarketeissa, leivoin ne, ja tähän sai ihan kivasti aikaa kulumaan. :D Sämpylät onnistui muuten ihmeellisen hyvin, vaikka näiden leivontavälinevarasto on suoraan sanottuna säälittävä... Tein myös pannacottaa, joka onneksi jähmettyi, vaikka liivatelehtien määrän suhteen olikin pientä (=suurta) epävarmuutta, kun ne oli erikokoisia kuin Suomen liivatelehdet. Mutta näistä lisää sitten joskus myöhemmin! Ehkä. :')

Seuraava kuvamateriaali on koottu useammalta päivältä, joiden aikana mm. syötiin ja käytiin pikkuisen kävelemässä Kengon kodin lähistöllä. Tai no, käveltiin tuolloinkin joku 10-15 kilsaa, että en sitten tiedä miten lähellä kauimmillaan oltiin. :__D


Anyways, yllä erään päivän lounas Tapas & tapaksessa. Spagettia kera merenelävien ja kermaisen ja juustoisen kastikkeen, jota löytyy lisää spagetin alta (ei siis ole niin kuivaa kuin miltä ehkä kuvassa näyttää).


Kengo ja sen vakiopasta (joka on muuten samaa mitä tilasin viimeksi talvella ja muodostuu varmaan munkin vakiotilaukseksi :D).


Spagetin syömisen jälkeen käveltiin KFC:n ohi ja Kengon teki mieli kanaa. :___D Juomaksi otettiin kitsaasti vettä, mutta sitten keksin tuhlata rahaa ja tilata myös tuollaisen maccha-oreo-frappuccino-tyyppisen juoman (joka oli muuten hyvää eikä edes maksanut paljon).


Kaunista, eikös? :)


...tänään ei nyt oikein runosuoni syki ollenkaan, joten teksti vähän tökkii, mutta tämä kuva on nyt siltä päivältä kun käpsyteltiin Kengon kodin lähistöllä. Mietin hetken, että tavattiinko se yksi herttainen mummo tuona päivänä, mutta se taisi olla jo aikaisemmin... Joka tapauksessa noilla seuduin (eli Kengon kodin lähellä) tavattiin yhtenä päivänä sellainen ystävällinen ja puhelias mummeli, joka oli heti naittamassa meitä (:D) ja kutsui meidät myös kylään (ei olla käyty eikä kuulemma mennäkään, höh).


Maisemaa. ...jossain random paikassa kävelyetäisyydellä täältä. :D



Käveltiin Ginzaan! ...paitsi että tuo ei ole se Ginza, jota yleensä Ginzaksi kutsutaan, vaan Togoshi-Ginza-niminen kauppakatu. Kuulemma tuo on se "alkuperäinen" Ginza, ja laajemmin Ginzana tunnettu paikka on alunperin vain matkinut tuota kauppakatua ja kasvanut sitten hieman suuremmaksi. En jaksanut tarkistaa todenmukaisuutta, joten jos jotakuta asia kiinnostaa niin kannattaa tarkistaa tuo tieto jostain muualta ennen kuin lähtee levittelemään sitä muualle. :D Tuolla oli kaikenlaista hyvää syötävää ja kaikenlaisia kivoja pikkukauppoja. Jälleen yksi loistava paikka tabearukille (= kävellessä syöminen). :')



Lähiseudulla sijaitseva puisto. Tuon vieressä asui ennen joku rikollisjengi/hihhulijengi/mikälie (tai sitten vaan sen johtaja, en nyt muista tarkalleen), ja siksi sitä pidetään vähän pelottavana paikkana edelleen. Ne harjoitti kuulemma jotain sadetansseja sun muita tuolla puistossa. ...joo tiedän että toi kuulostaa pelottavan sijaan lähinnä koomiselta. :___D


Käytiin kävelylenkin loppumetreillä halpissupermarketissa (Big A tai joku sellainen) shoppailemassa. 30 jenin tofun sijaan mukaan tarttui GABAa sisältävää suklaata (kengo sanoi että se auttaa stressiin ja halusi siksi ostaa sitä, kun mulla oli koestressiä :D) + satsumaimo-sipsejä (= kuivattua makeaa perunaa).


Lenkkipäivän päivällinen: demaetendonia, eli Tenya-ravintolasta noudettua tendonia (= riisiä + kaikenlaista friteerattua, jonka päälle on kaadettu tendon-kastiketta).


Käytiin matkalla myös ostamassa kanaa konbinista, oli hyvää. *Q* Ostin myös jonkun randon tuulihatun, mutta söin sen saman tien niin kuvaa ette nyt saa.


Erään päivän lounas: tororosobaa ja onigireja (jotka siis syötiin kengun kanssa puoliksi, makuina mentaiko ja joku possumajoneesimikälie).


Ja tororo-teema jatkuu seuraavan päivän aamupalalla. Voi näyttää kuvottavalta, mutta on hyvää.


Käytiin myös yhtenä päivänä Starbuksissa. Vasemman puolimmainen on mun, tilasin Chocolate crunch frappuccinon, jossa on kahvipohja. Oli hyvää. ♥ Kengo tilasi teeman mukaisesti Dark mocca chip frappuccinon.


Saatiin myös ilmaiset kakkumaistiaiset, yayy. Toissapäivänä Shibuyassa käydessä saatiin muuten Lindtin kaupassa käydessä ilmaiset suklaapallerot. *Q*


Ei-niin-hyvää suklaata. Noin tumma suklaa on jo muutenkin vähän sillä rajalla, että tekeekö mieli syödä paljaaltaan (tryffeleihin sopisi varmasti hyvin), mutta sitten kun Japanin suklaat ei muutenkaan ole laadultaan ihan sieltä parhaasta päästä... Ehkä täällä ollessa pitää pitäytyä valko- ja maitosuklaassa. :D

Anteeksi merkinnän tökkivyydestä, epämääräisyydestä ja sekavuudesta, lupaan että ensi kerralla tulee taas parempaa tekstiä. Tällä hetkellä postailua odottavat mm. Odaiba-visiitti, eräs puistokierros sekä Kamakura-päivä. Käytiin tosiaan pari päivää sitten Kamakurassa yhden Kengon kaverin kanssa, ja kyseinen heppu oli sen verran persoonallinen tapaus, että olisi varmaan ollut hauskaa vaikka oltaisiin vain istuttu koko päivä jossain tekemättä mitään... :___D Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt häivyn tekemään lohkoperunoita! o/

3 comments:

Anonymous said...

Ja mie lähden käymään Kotkassa, vaikket olekaan siellä. Loma alkaa juuri nyt ja
huomenna kutsuu Lemi melkein kuukaudeksi...

t. Arvannet kuka

Eeva said...

Heipä hei Murmeli! Kummit täältä Lpr:sta laittaa paljon terveisiä! Kiva lukea kuulumisia, mutta nälkä tulee joka kerralla...:)

Chupu said...

Kiitos kommenteista anonyymi isukki ja Eeva! Kirjoitusinto lisääntyy kun saa aina välillä tietää, että joku lukeekin. :)