Thursday, March 12, 2015

4.3. tempuraa, starbuckseilua ja kuzumochia

= eli ruokapäivä. ♥ No, ei kyllä me muutakin tehtiin. Ehkä. :___D Olisikohan tää ollut se päivä kun mm. etsittiin mulle laukkua...? Ei tollaisia yksityiskohtia muista. Joka tapauksessa aamulla piti odottaa yhtä postijuttua niin päästiin liikkeelle vasta aika myöhään.




...joka tarkoittaa samalla sitä, että mulla oli aikaa kuvailla Kengon taloa. :D Viimeinen kuva on näkymä niiden olohuoneen puoleiselta parvekkeelta (kengun huoneen puoleiselta avautuu näkymä sisäpihalle). Keskimmäisen kuvan nukkejen selityksenä taas hinamatsuri, jonka edellisessä merkinnässä mainitsinkin.

Kuljettiin asemalle päin (ei oltu lähdössä minnekään junalla mutta asemalla päin kaikki kumminkin on) vähän eri reittiä kuin yleensä. Tykkään jotenkin kauheesti tuollaisista pienistä kaduista + matkan varrella näkyi vielä satunnaisesti aikaisia kirsikankukkiakin. :)




Kukkien katselun jälkeen suunnattiin Atre-kauppakeskukseen ja yläkertaan yhteen tempura-ravintolaan lounaalle - hyvin myöhäiselle sellaiselle. Kello oli muistaakseni jotain kolmen ja neljän välillä. :D


Näytän jotenkin tosi oudolta tuossa kuvassa, varjot osuu oudosti ja naama näyttää turvonneelta sun muuta, mutta oli nyt pakko pistää tämä tänne kun tuon paidan värit sopii niin hyvin yhteen noiden ylhäällä roikkuvien juttujen kanssa. XD

 Tilaamisen jälkeen pöytään ilmestyi ensin vain tällaiset tarjottimet, riisiä ja misokeittoa (joka ei näköjään näy kuvassa). Jopa Kengo pohti hetken aikaa tuon ison lautasen funkiota, mutta tajusi onneksi mitä sillä pitää tehdä ennen kuin tempurat tuli pöytään. Mä en meinaan kyllä olisi tajunnut. :D


Tilattiin molemmat sama annos, joka sisälsi muistaakseni muutaman ebin, munakoisoa, kabochaa, jotain kalaa ja parsakaalia. Tuon vasemmalla olevan lautasen sisältöä en osaa sanoa suomeksi enkä muista kaikkea japaniksikaan, mutta kengo tilasi sen lisäksi sen takia, että voisi olla mielenkiintoista jos pääsisin maistamaan esimerkiksi nanohanaa (mitä lie se nyt suomeksi onkaan). Hyvää oli kaikki anyway. ♥

Niin ja koska oli lounasaika, niin riisiä sai syödä ilmaiseksi niin paljon lystäsi. Ei varmaan tarvi miettiä kumpi meistä söi viisi kupillista ja kumpi yhden... :__D Tarjoilijallakin oli hauskaa, ja jossain vaiheessa se vitsaili että pitäisi varmaan tuoda suoraan donburikipollinen. Kengon riisinsyönnin tuoksinnassa tuolla tarjoilijalla oli myös aikaa tulla juttelemaan (ei ollut kengun eka kerta ko paikassa), ja se oli kuulemma ajatellut, että asun Japanissa kun mun japani oli kuulemma niin luonnollista... Olen otettu mutta eri mieltä. :D Ja se muuten tiesi Suomen! \o/ Tosin se sanoi että Suomi on kuulemma kuuluisa hyvästä jäätelöstä... Okei, kyllähän suomalainen jäätelö on hyvää, mutta en ole koskaan ennen kuullut että se olisi kuuluisaa, niin tuli vähän mietittyä että sotkikohan se Suomen johonkin muuhun maahan. Meinaan seuraavaksi se yritti puhua Suomen nähtävyyksistä ja selitti jotain esimerkiksi Kööpenhaminasta. :__D


Syömisen jälkeen kierreltiin ja käveltiin paljon ympäriinsä, en enää muista missä kaikkialla, mutta alkoi kumminkin väsyttää sen verran, että mentiin vähäksi aikaa Starbucksiin istumaan. Tai no, väsymyksen sijaan oikea syyhän on se, että halusin maistaa tämän vuotista sakura-frappuccinoa. :') Tuo sisälsi mm. valkosuklaata ja karamellikastiketta, ja oli aivan ihanaa. *Q*

Starbuckseilun jälkeen palattiin Kengolle.


...ja syötiin jälleen. :D Ruokana mabotofua, lisäkkeet varmaan tunnistaa kuvasta. Tuon päiväinen misokeitto oli muuten ihan mielettömän hyvää (näkyy vasemmalla kuvassa). ♥


Jälkiruoaksi mm. kuzumochia, sakuramochi-makeisia ja sakuravaahtokarkkeja. Nää pohti jonkin aikaa mitäköhän tykkään kuzumochista (ne pohti tosin oikeastaan kaikesta mahdollisesta että tykkäänköhän mä vaikka pidin jokaikisestä ruoasta mitä söin tuolla :D), mutta se oli tosi hyvää. Simppeliä, mutta niin hyvää. ♥

No comments: