Thursday, March 26, 2015

8.3. lihaa, kakkua ja karkkeja + 9.3. Kawasaki

Jajajajaja Japani-merkinnät jatkuu vielä hetken aikaa.

Hmm, mitäköhän me oikein tehtiin 8. päivä aamupuolella? :D Kuvia löytyy mm. muumipeikkopiirroksista ja laukuntäytepaperipallosta mille on piirretty naama niin että se näyttää muumin päältä. Lisäksi tiedän, että käytiin illalla sellaisessa pienessä karkkikaupassa ja purikurassa. Muu on hämärän peitossa eli toisin sanottuna mun ei tosiaankaan pitäisi jättää blogin kirjoittamista tällä tavalla myöhemmäksi. :____D

Näin jälkeenpäin järkeillen veikkaisin, että lounaaksi syötiin spagettia, koska oli sunnuntai (eli vapaapäivä myös muilla perheenjäsenillä) ja mulla ei ole lounaasta kuvaa. Jostain syystä unohdin ottaa kuvan molemmilla kerroilla, kun ruokana oli spagettia. XD Hyvää oli joka tapauksessa.

Lounaan jälkeen lähdettiin sitten vähän kävelemään jonnekin, en enää muista missä kaikkialla käytiin, mutta ei ilmeisesti missään kovin mainittavassa paikassa, kun kuvia ei ole, ehehehe. Paluumatkalla käytiin Kengon kodin läheisessä pienenpienessä karkkikaupassa, jossa Kengo kävi aina pienenä tuhlaamassa taskurahansa.



Ja siinä vähän ostoksia. :D Hintaa tuli yhteensä vaan joku parisataa jeniä, mutta noi on kyllä kaikki aika pieniä. Kengo järkyttyi siitä miten vähän olen oikeastaan maistellut japanilaisia karkkeja/herkkuja, erityisesti kun sanoin etten ole koskaan syönyt edes umaibouta, eli noita oikean alakulman keppejä. Ne on sellasia kepinmallisia maissisnackseja, joita on hyvin monessa eri maussa - tavallisissa ja vähemmän tavallisimmissa. Kuvasta löytyy corn potagen, mentaikon ja tonkatsu-kastikkeen makuiset, mutta noita on myös esimerkiksi pizzan, suklaan, teriyakiburgerin, takoyakin ja naudankielen makuisina + läjä kausimakuja vielä päälle. :D Anyways, oli yllättävän hyviä, samoin kuin oikeastaan kaikki kuvan herkuista (paitsi ehkä oikean yläkulman wasabijuttu).


Päivälliseksi oli lihaa = luksusta. Kyllä, hyvä liha on ikävä kyllä kallista myös Japanissa. D: En tiedä miten hyvältä tuo ruoka näissä kuvissa näyttää, mutta se oli ihan mielettömän hyvää. *Q*


Kengo otti vielä vähän paremman kuvan ennen kuin aloitti lihanpilkkojanhommansa.

Mutta jos mennään siihen syyhyn, miksi päivällisenä oli tällaista kallista ruokaa, niin...


...kengon perhe järjesti mulle synttäripartyt. ;_;♥ Tuli ihan ala-asteajan synttärijuhlat mieleen, kun ensin sammutettiin valot ja tuotiin tuollainen pöytään synttärilaulun kera (joka muuten lauletaan Japanissa useimmiten enkuksi). Aw, en edes muista milloin olin viimeksi puhaltanut kakun kynttilät... Yllä oleva kuva on muuten siinä mielessä lavastettu, että Kengo sytytti kynttilät uudestaan heti sen jälkeen kun olin saanut ne sammutettua (yhdellä puhalluksella! \o/), että se pääsi leikkimään kameramiestä. :___D Tämän sytyttelyn takia kakkukin sai vähän steariinikoristeita päälleen, mutta siistittiin se ennen syömistä.
Ai niin, mulla on muuten tästä kakkuhetkestä myös lyhyt video, eli tulkaa sukulaiset sun muut tutut käymään niin pääsette näkemään blogiin sopimatonta materiaalia. :D Myös muutama Kengo-video löytyy. Ja Kengo-kuvia. Ja vielä runsaammin epäonnistuneita kuvia mun epäkuvauksellisesta olemukseesta. .....okei, älkää tulkokaan katsomaan.


Tässä vielä kakku leikattuna ja lautasella. Olisivat kuulemma alunperin halunneet ostaa sellaisen perusmansikkakakun, mutta se oli loppu sieltä paikasta, josta ne tämän ostivat, joten asia korjattiin syömällä suklaakakkua mansikoiden kera. :D Toi oli muuten yksi parhaista täytekakuista mitä olen syönyt. Täyte oli ihanan pähkinäinen ja suklainen ja muutenkin toi kakku oli vielä paljon paljon paremman makuinen kuin miltä se näyttää. Toi lautasen vieressä poseeraava kisu oli muuten kuulemma tarkoitus laittaa kakun päälle, mutta sitten nuo oli tajunneet, että voisinkin ottaa sen mukaan kotiin ja laittaa vaikka koristeeksi johonkin. Ja tuossa se pöydällä nököttää nytkin eli en ole vielä syönyt, vaikka se täysin syömäkelpoinen onkin. :D

9.3.

Maanantaina mietittiin tavalliseen tapaamme pitkään ja hartaasti minne mentäisiin, ja kun ei lopulta keksitty oikein mitään, niin mentiin Kengon äitin ja siskon monena päivänä suosittelemaan Kawasakiin. ...jossa ei tosin kuulemma ole mitään. :D Mutta no, en ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa (tai ollut aikomuksissakaan käydä), joten sainpahan "käydyt paikat" -listaan yhden nimen lisää. :___D Ja kyllä siellä oikeesti jotain oli, lähinnä shoppailumahdollisuuksia tosin, mutta en mä nyt sen enempää erikoisuuksia tarvitsekaan. Oli hauskaa. :)

Ennen Kawasakiin lähtöä käytiin kuitenkin ensin lounaalla Oomorin asemalla olevassa pienessä ramen-paikassa.


Supertulista ramenia. ♥ Niiiin hyvää. *Q* Siedän muuten chilin tulisuutta tuhat kertaa paremmin kuin Kengo (oli parasta viihdettä aikoihin katsoa miten se söi tuota ramenia XD), mutta wasabin sietokyky menee oletettavasti toisinpäin... Kuvasta voi ehkä päätelläkin, mutta tilattiin tuota vain yksi annos, joka sitten jaettiin (...en tiennyt että rameninkin voi jakaa). Tähän on syy, jonka saatte tietää kohta. Kyseinen juttu on myös pääsyy siihen, miksi lähdettiin Kawasakiin.

 Kawasakin asemaa. Se olikin yllättävän iso paikka. :__D


 Kuten kuvasta näkyy, satoi. Koko päivän. D:

Ja seuraavassa kuvassa se odotettu syy Kawasakiin lähtöön ja ramenin puolittamiseen.


...eli Mister donuts. ♥ Oomorin Misudo oli (ja on kaiketi edelleen) suljettu jonkun remontin tai vastaavan takia, ja Kengolle ajatteli, että Kawasakin Mister Donuts saattaisi olla kaikista kätevin vaihtoehto. Tuo etualalla näkyvä pyöreä donitsi näyttää ehkä perusmunkilta, mutta se oli täynnä kermavaahtoa. Eli taivaallisen ihanaa. *Q*♥ Alta pilkistää myös klassinen pon de ring, joka on vaan aina yhtä hyvää. Ja kuten kuvastakin kenties näkee, oltiin säästäväisiä ja otettiin ruokajuomaksi (ilmainen) vesi. :D

 ...noi pahvilaatikot ei oikeesti oo tän kuvan pointti, huomasin ne vasta äsken. :___D

 Joku random ostoskeskus. Ihan mukava sellainen, ja ruokamaistiaisosastokin löytyi. :) ...siis ruokaosasto, jossa satuttiin jakamaan kivasti maistiaisia.

 NEWS löytyi myös. En muista mainitsinko, mutta näin matkan alkupuolella myös NEWS-rekan Harajukussa. Se kuva missä se näkyy on itse asiassa blogissa, mutta pari muuta juttua siinä kuvassa varastaa huomion niin totaalisesti, että postausta kirjoittaessa unohdin koko rekan. :D




Käytiin myös yhden kaupan eläinosastolla katselemassa (pikkuhäkeissä kärsiviä) koiria ja kissoja. Söpöjähän ne oli, mutta jotenkin aina käy sääliksi noita, kun ne joutuu viettämään aikaa niin pienessä tilassa... Teki vaan mieli ostaa ne kaikki pois sieltä. D: Varsinkin toi ylläolevan kuvan supersöpö ragdoll-kisu, joka osasi ihmeen hyvin käyttää tuon pienen tilan hyödykseen - se pomppi jatkuvasti nurkasta toiseen. :D


Seuraavaksi käytiin sellaisella osastolla, jossa oli akvaariofisuja ja liskoja sun muuta. Ihan tarpeeksi pelottavia otuksia löytyi jo muutenkin, mutta sitten Kengo ohjasi mut vielä sellaiseen liukuovella suljettuun pieneen huoneeseen, joka oli... Järkyttävä. Kanit ja pöllö oli ihan kivoja, mutta ne torakat tai mitkälie onkaan ja se kana... En tajua mikä pointti edes on pitää kanaa eläinkaupassa - tai siis, onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka käy ostamassa itselleen lemmikiksi kanan keskellä kaupunkia? Silleen että käydään ensin katsomassa sitä ja ihmettelemässä kuinka söpö se on ja käväistään kysymässä myyjältä, että pääsisikö silittämään ja sitten maksetaan kassalla ja viedään kotiin. ...okei, ehkä se ei oikeasti mene noin, mutta se kana oli ihan järkyttävän pelottava. Siis ollakseen vain kana. Joka sattui olemaan lattiatasossa ja näytti pyrkivän hyvin aktiivisesti ulos häkistään.



Nuutunut ja muutenkin omituinen kokonaisilme + sadepäivän hiukset, mutta... kai sitä pitää itsestään edes yksi kuva saada joka postaukseen.

Tarpeeksi kierreltyämme ja ikkunashoppailtuamme lähdettiin takaisin Oomoriin.


Iltaruokana oli tällä kertaa Kengon iskän bravuuripossua, tuollaista munakoisojuttua jonka nimeä en enää muista (kuulemma vähän epäonnistui mutta maku oli ainakin perfekto), jonkinlaisia simpukoita (en enää muista mitä ne on mutta ehkä jotain kampasimpukan tyyppisiä) + perussalaattia. En oikein osaa selittää näitä ruokia kunnolla kun en aina oikein tiedä japaniksikaan mitä nuo on, mutta joka tapauksessa kaikki oli tälläkin kertaa ihan liian hyvää. *Q*


Jälkiruokana konbini-juustokakkua, jonka viime postauksessa mainitsinkin. Se leikattiin hyyyvin pieniin paloihin, koska meillä oli vielä kakkosjälkiruokakin.


...tai no, voiko tuota nyt jälkiruoaksi kutsua, kun se on juustoleipä ja ei siis mikään makea sellainen. Oon muistaakseni syönyt tuollaista kahden juuston leipää jollain aiemmallakin Japanin matkalla. Yhtä hyvää oli kuin silloinkin = erittäin hyvää. :')

No comments: