Saturday, April 20, 2013

Japan day 16: sadetta ja syömistä

Täällä sataa taas. :D Myös huomiselle ja parille päivälle ensi viikolle on luvattu sadetta, joten suunnitellaan meidän tekemisiä tällä hetkellä aikalailla säätietojen mukaan. Maanantaina mennään näillä näkymin Kamakuraan ja Enoshimaan, ja muina päivinä sitten kierrellään kaikissa mahdollisissa paikoissa sen mukaan sataako vai ei.



Meillä ei ollut tänään aamulla aavistustakaan mitä haluttaisiin tehdä (osin sateen todennäköisyyden takia), joten hypättiin vain Yamanote-linjan junaan ja päätettiin junassa jäädä pois Ikebukurossa. Joo, sanoin ettei mennä enää sinne, mutta siellä on yksi sellainen kiva jäätelöravintola ja haluttiin käydä siellä...



Ikebukuron asemaa. Oi kun nättiä.




Ollaan tässä kävelemässä Milky waylle päin, mutta kuvan laitoin lähinnä siksi, että pystyy vähän päättelemään millaista oli kävellä tuolta takaisin asemalle sateessa, kun kaikilla on sateenvarjot ja ihmisiä on vielä enemmän... Vaatii aika paljon taitoa olla törmäilemättä toisten sateenvarjoihin. :D


Milky Way ♥ Tää on siis vähän kuin jäätelö/jälkiruoka-ravintola/kahvila, josta saa toisaalta myös jotain suolaistakin. Eroaa peruskahvilasta esimerkiksi siinä, että esimerkiksi ohjataan pöytään, tuodaan vesilasit tilaamatta ja tarjoilija käy täyttämässä niitä, lasku maksetaan lähtiessä... Eli siis ravintola-style periaatteessa. :') Tuli mieleen se jälkkäri-ravintola, jossa käytiin HEP Fivessa viime vuonna. 


Tällaiset näkymät oli meidän pöydästä. Aw, haluun vielä joskus siihen Shibuyan Starbucksiin, joka on sen jättimäisen suojaristeyksen vieressä. Olisi hauska katsella sieltä ylhäältä, kun ihmiset vyöryy suojatien yli. :'3


Ihana banaanikinuskijäätelöannos. ♥ Pähkäilin pitkään tuon ja yhden macha- & azuki-annoksen välillä, mutta valitsin sitten tämän astetta tylsemmän vaihtoehdon. Hyvää oli anyway !


Jäätelön jälkeen kaivattiin jotain lämpimämpää, joten suunnattiin Sunshine Cityyn ja ensimmäiseen vastaantulevaan kahvilaan, joka sattui olemaan Cafe de Crie. Otin tylsästi cafe laten ja Shiko kaakaon, eli ei mitään kovin spesiaalia. Siellä olisi ollut kaikenlaisia kivoja kakkuja ja leivoksia sun muita, mutta ei oletettavasti ison jäätelöannoksen jälkeen oikein tehnyt mieli. :D


...ja seuraavaksi käytiin syömässä tempuradon+soba-setit yhdessä ravintolassa. XD Kierreltiin kyllä tuossa välissä kaupoissa, esimerkiksi Tokyu Hands koluttiin kerros kerrokselta läpi. Ylimmässä kerroksessa oli lemmikkikauppakin, josta meinattiin ostaa Artsulle tuliaisia mutta ei sitten lopulta jaksettu raahata mitään kassalle. Siellä olisi ollut kissakahvilakin, mutta ne kissat näytti niin huonovointisilta jo niissä ulkopuolella olevissa kuvissa että ei edes harkittu menevämme käymään... Ja itse asiassa oon tainnut lukea jostain blogistakin joskus, ettei Nekobukurossa kohdella kissoja ihan niin hyvin kuin pitäisi. Käy sääliksi niitä. ;_;


Tässä vielä kuva siitä tempura-ravintolasta. Oli niiin hyvää. *w* Ärsyttää kun en ikinä itse saa tehtyä tempurasta niin rapeaa, mutta pitänee yrittää taas kun tullaan täältä kotiin.


Kierreltiin randomisti kaupoissa, ja löydettiin jostain ruokakaupasta supisuomalaisia Fazerin Marianneja. Täällä ei kauheasti suomalaisia tuotteita näy, niin teki melkein mieli ostaa. :D


Sunshine Cityssa oli joku jpop-tapahtuma, joten väkeä riitti... Ensimmäinen esiintyjä muistutti tosin lähinnä jotain 48-ryhmää (random mieshuutosakilla varustettuna), joten ei jääty katsomaan.


Löydettiin toinenkin ehkä söpön kauppa. :3


Ihmettelen vähän mitä virkaa noilla liukuporras-linjoilla on, kun ne menee niin hitaasti, että kävellessä ehtii kevyesti paljon nopeemmin + enemmän tilaakin tallustella. 

Kun oltiin kävelemässä Sunshine Citylta asemalle, niin törmättiin sateenvarjotungoksessa taas johonkin scouttaajaan. :____D Tällä kertaa taisi olla kyseessä jokin vähän kunnollisempi heppu, kun se oikein esitteli itsensä ja kätteli (...olin vähän hidas enkä aluksi ees tajunnut että se haluaa kätellä, ei meinaan ole täällä kovin yleistä), ja häipyi pahoitellen häiritsemistä sen jälkeen kun sanottiin olevamme vaan matkalla. Täällä pääsisi oikeesti varmaan tosi helposti malliksi jos asuisi täällä pidemmän aikaa, mutta sellanen Dakota Rose -style (= japaniin julkkikseksi kun muualla ei pääse) ei oikein innosta.


Jotain asemaa, en tiedä onko Ikebukuro vai Takadanobaba, jossa noustiin huviksemme junasta syystä känniläinen mies.


Hypättiin junasta myös Tokion asemalla, jossa kierreltiin herkkuosastoja läpi - mitään ostamatta (koska runsaudenpula! :'<).



Päätettiin jostain syystä olla säästeliäitä ja kävellä sateessakin Uenon asemalta eikä mennä metrolla... Kyllä sitä päätöstä vähän katui puolimatkan paikkeilla, kun ballerinat oli niin märät ettei enää erottanut kävelikö vesilätäkössä kengät jalassa vai ilman. :___D


Iltapalaksi jäätelöä ja kuumaa maitoteetä. :')


Ja päivän ostoksia. n___n Sorruin nyt kumminkin ostamaan tollasia meikkejä, joita mainostetaan 'vauvan ihon' antavina, vaikka idea tuntuukin vähän koomiselta. Sitä paitsi nuo on lähinnä sellasia huonomman ihon peittämiseen tarkoitettuja juttuja, kun itse yritän enemmänkin tähdätä siihen, että saisin ihon oikeasti hyvään kuntoon... Mutta ostettu mikä ostettu, ja pakko se on myöntää että kyllä noilla iho ihan kivan näköiseksi tulee. :'D

1 comment:

Anonymous said...

oh god opas ihanaa lukea näitä!
ottakaa mut mukaan seuraavalla kerralla kun pärjäätte niin hyvin siellä;_;